Dining in the dark

Tämänpäiväisestä päivityksestä ei valitettavasti voinut ottaa kuvia, mutta kokemus oli niin erilainen, että halusin jakaa sen teidän kanssa joka tapauksessa.

Pääosassa tänään oli hetkessä oleminen, sekä erityisen vahvasti makuaisti. Teimme päivällä pöytävarauksen ravintolaan. Hienoon ja vähän kalliimpaan ravintolaan. Ravintolaan, jossa syötäisiin täysin pimeässä. Kävimme siis syömässä Dining in the dark – ravintolassa.

Lähdimme matkaan hyvissä ajoin ennen seitsemää kohti lähellä hotelliamme sijaitsevaan ravintolaan. Periaatteessa tiesin, mitä tuleman pitää, mutta silti en osannut odottaa yhtään mitään! Ravintola sijaitsi vilkkaalla ravintola – ja baarikadulla, lasioven takana portaat johtivat yläkertaan. Portaat olivat pimeät, mutta jokaiselle askelmalle oli aseteltu kaunis kynttilä valaisemaan tietä.

Portaiden yläpäässä ystävällinen henkilökunta otti meidät vastaan tervetuliaisdrinkkien kera. Istahdimme mukaviin tuoleihin baaritiskin eteen siemailemaan juomiamme. Ensimmäinen tehtävämme oli arvata neljä ainesosaa, joista oranssinhohtoisessa juoma oli tehty. Tehtävä oli yllättävän vaikea, emmekä saaneet kuin yhden neljästä ensiarvauksella oikein.  

Ravintolassa ideana on se, että etukäteen ei saa tietää, mitä kaikkea tulee illan aikana syömään. Tiesimme, että saisimme alkupalat, pääruuat ja jälkiruuat, sekä ruuan kanssa kaksi kaatoa ylläriviiniä. Kun säännöt oli selitetty, oli aika astua tarjoilijan johdolla itse ravintolaan. Menimme jonossa sisään. Mikko piti kiinni tarjoilijan hartioista ja minä tulin pötkön viimeisenä. Ovi sulkeutui takana. Oli täysin pimeää. Hiljaista. Kävelimme hetken paksujen ja pitkien verhojen (arvaus) lomassa ja pian alkoi kuulua hiljaisella äänellä miellyttävää, instrumentaalista musiikkia. Tarjoilija avusti meidät istumaan pöytään. Tuntemus oli todella outo, oli aivan pimeää. Oli aivan sama, piditkö silmiä auki vai kiinni, lopputulos oli sama. Täydellinen pimeys. Silmissä alkoi hetken kuluttua säristä hassusti. En muista, milloin viimeksi olisin ollut noin pimeässä noin pitkään.

Tarjoilija lähestyi napsutellen sormiaan ja asetti alkupalat nenän eteen. Samalla hän kertoi, mistä löytyisi vesilasi, viinilasi, lusikka, haarukka ja servietti. Alkuruokia oli kaiken kaikkiaan neljä pientä annosta. Tarjoilija kertoi myös, missä järjestyksessä ruuat piti syödä. Syömistyyli oli kerrankin täysin vapaa! Kukaan ei näkisi, jos söisit sormilla tai sotkisit paitasi. Mikon tyyli oli nostaa ruokakippo lähelle suuta, minä puolestani vein suun lähelle ruokakippoa. Kumpi sotki enemmän? Luultavasti minä.

Kun näköaisti ei ole sotkemassa makuelämystä, tulee maisteltua sekä haisteltua ruokaa todella tarkasti. Oli hassua huomata, miten paljon tukeudun nimenomaan näköaistiin syödessäni, sillä tuttujakin makuja oli hankala tunnistaa syödessä. Maistelimme kaikessa rauhassa, otimme aina samaa ruokaa yhtä aikaa ja mietimme, mitä se voisi olla ja miltä se maistuu. Alkupalojen jälkeen seurasi vielä kaksi pientä keittoa ennen kolmea pääruoka-annosta. Odotin kuitenkin eniten (kuten aina) jälkiruokia ja niitä olikin maisteltavana huimat viisi.

Syötyämme rauhassa kaikki ruoka-annokset, oli aika poistua pimeästä ravintolasta mahat pullollaan. Tämän jälkeen seurasi se mielenkiintoinen osuus: pääsisi näkemään, mitä kaikkea on syönyt! En aio paljastaa teille ruokia, mikäli joku sattuisi joskus menemään samaiseen ravintolaan, mutta hämmästys oli suuri. Jotain ruokia olimme tienneet ja tunnistaneet, mutta suurinta osaa emme. Ruoka-annokset näyttivät kuvissa upeilta herkuilta, mutta pimeässä niitä ei tietenkään nähnyt. Ja niin, totuushan on se, että minä nirsona ruokailijana olisin jättänyt aika monen annoksen ulkonäön perusteella syömättä. Olinkin siis kokemuksen jälkeen ylpeä itsestäni. Siitä, että menin ennakkoluulottomasti kokeilemaan uusia ruokia, vaikka en näkisi yhtään, mitä söisin. Ja kaikkea maistoin ja suurimman osan söin loppuun asti (luulisin). Ja täytyy myöntää, että lähes kaikki ruuat olivat kerrassaan herkullisia ja veivät kielen mennessään.

Kokemuksena pimeässä syöminen oli silmiä avaava. Syödessä pitäisi enemmän maistella makuja, nauttia ruuasta, eikä vaan hotkia lautasta tyhjäksi. Ruuan ja annoksen ulkonäkö antaa ruualle paljon, mutta syömmekö liikaa silmillämme? Minusta tuntuu, että ainakin minä teen sitä. Tällä tarkoitan, että tiedän, miltä appelsiini näyttää ja kun olen nähnyt sen, osaan yhdistää maun kyseiseen hedelmään. Jos pelkästään maistan appelsiinin, tiedän maun olevan tuttu, mutten tiedä, mitä se on. Minun pitäisikin siis enemmän keskittyä maistelemaan ja nautiskelemaan ruuasta myös haju- ja makuaisteilla. Eli siis keskittymään enemmän muihin aisteihin kuin näköaistiin, joka tuntuu olevan usein eniten vallalla.

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan Dining in the darkia. Googlasin mielenkiinnosta, löytyykö Suomesta samankaltaista ravintolaa ja ainakin Helsingisstä näyttäisi löytyvän ravintola, joka järjestää ruokailuja pimeässä. Joten jos sinulle tulee mahdollisuus kokeilla, tartu tilaisuuteesi!

Cameron Highlands

Matkustimme yhdeksän tuntia yöbussilla Singaporesta Cameron Highlandille maanantain ja tiistain välisenä yönä. Bussi oli varusteluiltaan mahtava lepäämiseen, sillä istuimet olivat leveämmät ja menivät alemmas kuin normaalissa bussissa. Vaikka olosuhteet olivatkin hyvät pitkän matkan matkustamiseen, yömme oli jäätävä! Jotain olosuhteista kertoo ehkä se, että bussikuski kiskaisi toppatakin naulakosta istahtaessaan rattiin. Toppataki!? Miksi ihmeessä ilmastointi pitää säätää niin kylmälle, että jokainen matkustaja tärisee ja kuljettajalla on paksu takki? Meillä oli päällämme lyhyet housut ja minulta sattui löytymään repusta ohut pitkähihainen lyhyen paidan päälle. Ei paljon auttanut! Siinä silmiä kiinni pitäessäni kävin kaiken mahdollisen repun sisällön läpi, mikä saattaisi sopia lämmikkeeksi. Muistin, että minulla on keskikokoinen muovipussi repussa. Kaivoin pussin esiin ja käärin sen jalkojeni ympäri. Se auttoi vähän, sillä jääkylmä viima ei päässyt pureutumaan suoraan paljaalle iholle.

Mukavan pehmeät penkit, mutta...

Suurin osa matkasta oli onneksi isoa moottoritietä, mutta aamun viimeinen parituntinen oli kapeaa ja kiemuraista vuoristotietä läpi pienien kylien. Punertava aurinko nousi vuorten takaa valaisten ympäröivät metsäiset maisemat. En ollut nukkunut koko yönä kylmyyden takia, mutta tässä vaiheessa torkahdin hetkeksi. Pian olimme perillä Cameron Highlandilla, tarkemmin sanoen kylässä nimeltä Tanah Ratah.

Kun on ollut lähes kaksi kuukautta trooppisessa ilmastossa, jossa lämpötila ei yölläkään laske alle 25 asteen, sateisen usvainen 18 astetta palelti aika tavalla meikäläisen varpaita. Ilmasto tuntui tutulta. Se oli kuin Suomen kesä. Välillä paistoi ja välillä satoi, mutta lämpötila ei noussut yli 20:n asteen. Taloista ei löytynyt lämmitystä, joten ne olivat vähän samankaltaisia kuin Englannissa. Sisäilma oli kalsean kylmää sekä kosteaa ja lattoista huokui läpitunkeva kylmyys varpaiden kautta koko kehoon. Onneksi teekulttuuri oli vahva, joten sisäistä lämmikettä oli saatavilla nopeasti.

Cameron Highlands on siis vuoristoista ylänkoaluetta lähes keskellä Malesiaa. Täällä lämpötila on viileämpi ja sateisempi kuin muualla Malesiassa ja ilmasto on ihanteellinen muun muassa tee- ja mansikkaviljelmille. Näistä viljelmistään Cameron Highlands on kuuluisa. Täältä löytyy myös eripituisia viidakkovaelluksia ja sumusademetsiä.

Majatalomme Tanah Ratassa oli ehkä parhaimmista tähän mennessä, Gerard´s place nimeltään. Meidät otti vastaan omistajien ystävällinen poika, joka puhui hyvää englantia ja oli valmis auttamaan asiassa kuin asiassa. Vastaanotto oli lämmin myös ulkona, sillä musta kulkukoira hyppi iloisena vasten jalkojamme ja haukahteli. Välillä se käpertyi kerälle rapsuttamaan itseään samalla vinkuen. Myös huoneemme oli supersiisti ja mukava. Huoneemme sijaitsi periaatteessa neliön kokoisessa huoneistossa, josta löytyi kolme makuuhuonetta ja kaikille yhteinen keittiö ja olohuone. Ja meillä sattui tuuri, sillä saimme todella mahtavat asuintoverit. Yhdessä huoneessa asuva pariskunta oli Sveitsistä ja toisessa huoneessa asuva Hollannista. Jutustelimme kaikki yhdessä ensimmäisen illan ja kävimme läheisessä ravintolassa syömässä.

Siisti ja mukava huoneemme.

Toisena päivänämme Cameronilla lähdimme sveitsiläisen pariskunnan kanssa majapaikkamme järjestämälle retkelle ympäröivälle seudulle. Aluksi vierailimme teeplantaasilla, jossa maistelimme erimakuisia teelajeja ja aloitin aamuni makeasti syömällä teen kanssa herkullisen palan mansikkajuustokakkua. Herkutteluhetken jälkeen kävimme myös itse teetehtaassa. Teetehtaassa tuoksui kotoisalta: tuoreelta koivuvastalta. Teetehtaan jälkeen jatkoimme matkaa kohti korkeaa vuorta, gunung Bringchangia. Matkalla pysähdyimme teeviljelmän viereen, jossa ammattitaitoinen oppaamme kertoi tarkemmin, mistä osasta ja miten erilaiset teelajit valmistetaan. Esimerkiksi valkoinen tee valmistetaan teepuskan kukinnosta, kun taas musta tee itse lehdestä, jolloin valkoinen tee vaatii paljon enemmän työtä kerääjiltä ja on näin ollen kalliimpaa. Opimme myös, että teetä on juotava nautinnollisesti ryystämällä niin, että häiritsee mahdollisimman paljon naapuria. Toisaalta näin juomalla saa parhaiten kaikki teen aromit esiin.

Aamupäiväteellä.

BOH- teeviljelmä.

Jatkoimme kipuamista kapeaa ja jyrkkää vuoristotietä ylöspäin. Kuskillamme oli koko ajan töötti pohjassa vastaantulijoiden varalta. Kaksi autoa ei mitenkään mahtunut menemään vierekkäin tiellä. Vähän ennen huippua sukelsimme sankkaan sumupilveen. Jylhä gunung Bringchang kohoaa 2000:n metriin ja huipulta on varmasti huikeat näkymät. Me emme sumun takia valitettavasti nähneet kovin pitkälle, mutta opas lohdutteli meitä tiedolla, että lähes kaikki päivät huipulla ovat yhtä sumuisia.

Kohti huippua!

Huipulla oli sumuista. 

Viimeinen ja ehkä hienoin paikka reissulla oli sumusademetsä. Oppaamme johdatteli meidät keskelle kosteaa ja viidakkoista metsää, jossa kasvoi mitä erikoisempia kasveja. Kävelimme noin tunnin mittaisen lenkin metsässä ja oppaamme kertoi matkan aikana niin kasveista, ötököistä kuin linnuistakin. Yksikin ötökkä elää 17 vuotta maan alla ja kun se vihdoin hyppää ylös puun oksalle, sillä on tasan kaksi viikkoa aikaa löytää sopiva puoliso ja lisääntyä. Kahden viikon jälkeen kuolema korjaa ötökän.

Sumusademetsä.

Reissumme oli kaiken kaikkiaan varsin onnistunut ja palasimme iltapäivällä takaisin kämppäämme. Iltaisin katsoimme sveitsiläisten kanssa leffaa tai pelasimme Scrabblea ja kävimme jossakin mukavassa ravintolassa syömässä. Hollantilaiset lähtivät jo alkuviikosta jatkamaan matkaa kohti Thaimaata ja kuulimme, että saisimme uudet, kiinalaiset naapurit. Vitsailimme, ettemme puhu heille ollenkaan ja soitamme musiikkia pitkälle yötä. No, kiinalaiset naapurimme osoittautuivat malesialaisiksi, jotka saapuivat pienen tyttönsä kanssa torstaina ja he olivat aivan todella mukavia. Joimme yhdessä valkoviiniä ja söimme tuoreita mansikoita pitkälle yöhön jutellen matkailusta sekä Malesian ja Suomen eroista. Matkailun yksi parhaista asioista on juurikin se, että tapaat uusia ja mielenkiintoisia ihmisiä ja jaat hetkiä heidän kanssaan.

Kumpi voitti?

Pari seuraavaa päivää teimme omatoimimatkailua. Kuten aiemmin mainitsin, ympäristössä oli monia eripituista viidakkopolkua, joihin käydä tutustumassa itsenäisesti. Aloitimme polusta numero kymmenen, joka nousi Jasar - nimiselle vuorelle (1600m). Lähdimme vähän ennen puoltapäivää liikkeelle pihastamme ja matkaamme saimme - sveitsiläisten lisäksi - mukaan opaskoiran. Majapaikkamme lähellä asusteleva musta kulkukoira halusi ehdoin tahdoin lähteä mukaamme. Se hyppelehti iloisena vieressämme pitäen välillä rapsuttelutaukoja. Eihän me voitu kieltää sitä tulemasta mukaan. Nimesimme koiran Scratchyksi rapsuttelun takia. Scratchylla näytti olevan todella hauskaa.

Oppaamme Scratchy.

Polku ylös oli helppokulkuista, mutta todella jyrkkää. Vieressä kasvoi mitä erilaisempia puita ja pensaita ja eksoottisen kuuloiset linnut visertelivät niiden latvoissa. Jostain syystä kiipeäminen otti todella koville. Johtui ehkä korkeudesta ja ilman ohuudesta (pientä selittelyä, oikea syy taitaa olla huono kunto). Opasteet eivät olleet kovin hyvässä kunnossa ja välillä jouduimme miettimään hetken, mihin suuntaan lähteä. Reilun tunnin kipuamisen jälkeen saavutimme huipun, mutta savusumun takia maisemat eivät olleet tänäänkään hehkeimmillään, vaikka ilma olikin täydellinen. Laskeuduimme alas vuorelta varovasti, sillä sokkeloiset puunjuurakot olivat liukkaita. Meidän oli tarkoitus jatkaa väylää numero 12 toiselle vuoren huipulle, mutta kesken matkan selvisi, että reitti on suljettu rakennustöiden vuoksi. Ei auttanut kuin ottaa sivupolku alas ja jatkaa matkaa takaisin Tanah Rataan. Vaikka suunnitelmat muuttuvatkin hieman, vaellus oli varsin mukava.

Huipulla!

Valitettavasti perjantaina uudet kaverimme Sveitsistä ottivat suunnakseen Kuala Lumpurin ja teimmekin päiväretken taas kahden. Suunnitelma oli mennä reitit kolme ja viisi ja onnistuimmekin siinä eksymättä. Tällä kertaa vaeltelimme vaan viidakkopolkuja pitkin, emmekä nousseet varsinaisesti millekään vuorelle. Tänään Scratchy ei jaksanut lähteä mukaamme, vaan jätti meidät jo kaupungin kohdalla jälkeensä. Saimme kuitenkin uuden kaverin mukaamme, vaalean version Scratchysta. Koska tavat olivat samankaltaiset Scratchyn kanssa, karvaturri sai nimekseen Rapsu. Se oli iloisen veikeä kaveri, joka juoksenteli innoissaan metsässä ja kävi välillä varmistamassa, että olimme vielä sen mukana. Se oli oikein loistava vahtikoira, sillä aina kohdatessamme muita ihmisiä se murisi ja haukkui uhkaavasti suojellen meitä. Valitettavasti säikäytimme myös kolme lasta pahanpäiväisesti, sillä Rapsu lähti muristen ja haukkuen heitä kohden. Kun lapset pelästyivät, he lähtivät juoksemaan, ja Rapsuhan oikein innostui siitä. Saimme onneksi rauhoitettua pojat, eikä mitään ikävää tapahtunut.

Suojelua emme tällä reitillä tarvinneet, mutta reitillä numero yhdeksän (jota suositellaan välttämään) vahtikoira ei varmasti olisi pahitteeksi. Siellä nimittäin paikallinen mies ryöstää turisteja pitkän puukon kanssa. Ryöstöjä on tapahtunut luultavasti kymmeniä viimeisten vuosien aikana ja vaikka turistit ovat raportoineet poliisille asiasta, ilmeisesti asialle ei ole tai ei ole voitu tehdä mitään. Me kuitenkin jätimme suosiolla reitin numero yhdeksän oman onnensa nojaan ja menimme turvallisia polkuja tallaten.

Rapsu.

Tämä viikko on muodostunut varmasti meidän molempien yhdeksi suosikiksi. Viihtyisä majatalo, kauniit maisemat, viidakkovaellukset, loistava ruoka ja ennen kaikkea tapaamamme ihmiset ovat tehneet viikosta unohtumattoman ja muistelen tätä viikkoa lämmöllä vielä moneen kertaan myöhemminkin. On haikeaa jättää huomenna tämä mukava paikka ja valmistautua jättämään koko Aasia tällä kertaa. Maanantaina on nimittäin aika siirtyä Uuden-Seelannin kamaralle ja Aasian trooppinen ilmasto ja upeat rannat jäävät taakse. En tiedä yhtään, miten tulen päivittämään blogiani Uuden-Seelannin aikana, sillä meidän campervanista tuskin löytyy langatonta verkkoa. Pyrin kuitenkin löytämään jonkun paikan jostakin, jotta pääsen jakamaan seikkailujamme teille tuolta hobittien maasta.

Veikeää ja aurinkoista viikonloppua toivotellen!

Formulahuumaa!

Ajoitus meni lähes täydellisesti nappiin, kun satuimme olemaan formuloiden aikaan Singaporessa. Emme mitenkään varsinaisesti suunnitelleet olevamme täällä kisojen aikaan, mutta se sattui sopimaan suhteellisen hyvin aikatailuihimme, joten täällä ollaan! Meikäläinenhän on aina ollut suunnattoman suuri formulafani (aina, kun ne on tullut telkkarista, on ruvennut kovat äänet ärsyttämään) ja koko täällä oloajan olen vahingossa kutsunut formuloita ralleiksi.

Kyllähän siinä kuitenkin niin kävi, että vaikken formulafani olekaan, niin kisahuuma vei minut mennessään! Itse kisa-alueelle emme viitsineet ostaa lippuja (kävelyliput olisivat maksaneet ainakin 300 euroa) mutta radan vieressä oli Marina Square - ostoskeskus, josta toivomme näkevämme edes vilauksen pärräävistä kilpa-autoista. Löysimme ensin ihan hienon paikan, mistä näki formuloiden ajavan tiukasta mutkasta. Lähdimme kuitenkin etsimään vielä parempaa paikkaa ja pienellä tuurilla tupsahdimme ostoskeskuksen katolle ja mikä spotti! Porukkaa ei ollut nimeksikään ja näkymät olivat radalle esteettömät! Tässäpä kuvien muodossa vähän tunnelmia tältä illalta!

Ensimmäinen ihan ok - spotti.

Sitten löytyi pelipaikat!

Numero 12, juuri tarkistamani mukaan Felipe Nasr.

Kimi Räikkönen! 

Huomenna matka jatkuu takaisin Malesian puolelle. Lähdemme illalla linja-autolla kohti pohjoisempaa Malesiaa, tarkemmin sanottuna Cameron Highlandille. Matka kestää kahdeksisen tuntia, joten tiukka matkustusrutistus on taas edessä (ja uneton yö minulle). Kovasti kuitenkin yritän nukkua, ostin sitä varten jopa puhallettavan niskatyynyn, jota olen kaivannut jokaisella pidemmällä matkalla.

Ensi viikolla siis taas uusia maisemia ja tarinoita, mukavaa alkavaa viikkoa sinne kaikille!

Pulau Bintan

Pulau Bintan. Singaporesta tunnin lauttamatkan päässä kelluva indonesialainen saari. Koska se on Singaporen lähellä, sen hintataso on kallis aasialaiseen hintatasoon nähden. Bintan on myös kuuluisa isoista ja hienoista resorteistaan. Taisi olla tämän loman ensimmäinen kerta, kun mekin majoituimme neljäksi yöksi resorttiin. Ei, ei mihinkään superkalliiseen, missä on superhieno golfkenttä ja kallis spa vieri vieressä, vaan sellaiseen, missä oli ihastuttavia, kauniisti sisustettuja puubungaloweja aivan meren rannassa. Huojuvien palmujen katveessa oli kutsuvan näköisiä riippumattoja ja pieniä, rentoutumiseen tarkoitettuja puumajoja vieri vieressä rannan tuntumassa. Puumajaan kipuaminen loistavan kirjan kanssa, mukana pullollinen kylmää juotavaa ja välillä pulahdus meren syliin…Kuulostaa idylliseltä ja sitä se olikin, mutta.... Kävelymatkan etäisyydellä majoituspaikastamme ei ollut yhtään mitään muuta. Ei ravintoloita, ei kunnon kauppaa, ei yhtään mitään! Ja koska kilpailevia ravintoloita ei ollut lähimainkaan, oli kyseisen majapaikan ravintolan hinnat aikamoista ylilyöntiä. Ne lähentelivät Suomen hintoja, eikä siinä ole mitään järkeä, olimmehan Indonesiassa!

Mökki ulkoa.

Mökki sisältä.

Pari päivää vietimme riippumatoissa heiluen ja kirjoihin uppoutuen ja keittelimme ruuaksi nuudeleita bungalowissamme. Ranta ei ollut uimiseen paras mahdollinen; olisi pitänyt kahlata puoli kilometriä eteenpäin matalan veden takia ja vesi oli täynnä merilevää. Myös viihtyisästä bungalowista paljastui epämiellyttävä, eläimellinen yllätys. Ensinnäkin, majassamme eleli xs, s ja m – kokoisia muurahaisia. Ja voi kyllä, niitä löytyi myös sängystä! Suihkussa käydessäni seinän välissä asuvat s-kokoiset muurahaiset varsin hermostuivat vedestä ja vaelsivat armeijana ulos pesästään! Enpä ole varmaan koskaan nähnyt niin paljon muurahaisia kerralla missään asunnossa. Onneksi hotellista löytyi raidia, ja suihkuttelun jälkeen muurahaisongelma hieman helpotti. Meillä kävi kuitenkin myös muita vieraita. Ensimmäisenä yönä jätimme nuudelimme pöydälle. Yöllä heräsin hirvittävään rapinaan nuudelien luota ja kävin siirtämässä nuudelit piiloon. Rapinan aiheuttajaa ei silloin vielä nähty, mutta minulla oli epäilykseni. Ja niin epäilykseni osuivat seuraaavana yönä oikeaan. Silloin nimittäin näimme, kun hiiri vilahti katonrajassa pois yölliseltä varastelureissultaan. Jotenkin varsin epämiellyttäviä nämä eläinyllätykset ja meikäläinen säpsähteli sen jälkeen pienimmistäkin rahinoista.

Parin päivän köllöttelyn jälkeen päätimme, että jotain muutakin Bintanista on jäätävä käteen kuin pussinuudelit, merileväranta ja riippumatot. Vuokrasimme  allemme keltaisen skootterin. Ajotiet olivat saarella leveät ja erinomaisessa kunnossa, joten turistinakin uskalsi huoletta pärryytellä, vaikkakin väärällä, eli vasemmalla puolen tietä.

Bintanin itäpuolisen osion, jossa siis olimme,  pääasiallinen elinkeino näyttäisi perustuvan kalastukseen. Aina pieneen kalastajakylään saavuttaessa alitimme keltaisella skootterillamme ison ”Tervetuloa!” – kyltin ja sen jälkeen nenään levisi epämiellyttävä kalan lemahdus. Merenrannassa kellui puisia veneitä ja vesialue oli täynnä mitä erilaisimpia tönöjä, joissa roikkui isoja ja pienempiä kalaverkkoja. Tönöt jatkuivat silmienkantamattomiin aavalle merelle saakka. Rannassa puolestaan oli pieniä ja kotoisan näköisiä puuasuntoja, joiden ikkunanpielissä värikkäät pyykit kuivuivat tuulessa ja ovella kissat ja koirat pitivät vahtia etsien samalla syötävää roskakasoista.

Kuuleman mukaan hotelli ja ravintola. Näytti aika tyhjältä.

Oikeasti autioitunut resorttialue.

Mökki keskellä merta.

Vierailulla kalastajakylässä.

Parin kylän jälkeen löysimme etsimämme, aivan täydellisen rannan! Rannalla oli samanlaisia puumajoja kuin meidänkin rannassamme, mutta vesi oli kirkasta ja turkoosia. Rantaa reunustivat jylhät kivimuodostelmat ja hiekka oli häikäisevän valkoista. Meidän pari viimeistä päivää vierähtivätkin samalla rannalla, sillä ajettuamme ympäri ämpäri Bintania, emme löytäneet vastaavanlaista rantaa! Plussaa oli myös se, että kävelyetäisyyden päässä tästä rannasta oli italialaisen pariskunnan ylläpitämä persoonallinen pizzeria. Ja mitä pizzaa sieltä sai! Pohja oli ohuen ohut ja kiviuunissa paistettu rapeaakin rapeammaksi. Pizzaa mutustellessa sai edelleen ihailla valkohiekkaista rantaviivaa ja katsella, kun aallot löivät rantaan. Pizzerian edessä nökötti yksinäinen ja pieni saari, jota reunustivat teräväreunaiset kivet ja keskellä kasvoi puita ja kukkia. Saarelle ei päässyt nousuveden aikaan kuin uimalla, mutta laskuveden aikaan sinne pääsi kävelemällä. Kävimme saarella kävelyllä ja istuskelimme hetken rantakivikolla. Valitettavasti liian pian oli aika palata takaisin skootterille ja ajella takaisin yöpaikkaamme, sillä pimeä oli laskeutumassa rannikon ylle. Olimme kuitenkin todella tyytyväisiä siitä, että olimme vuokranneet skootterin pariksi päivää. Näimme mielenkiintoiset kalastajakylät ja löysimme upean rannan, jossa ei muita turisteja näkynyt. Jos emme olisi lähteneet hotelliltamme minnekään, olisi Bintanista jäänyt ehkä hieman paha maku suuhun. Nyt jäi puolestaan sellainen, että tännehän voisi ehkä joskus lepolomalle palatakin – tosin eri hotelliin. 

Private beach.

Valkoista hiekkaa ja kirkasta vettä. 

Saatiin seuraa. 

Italialainen pizzeria. 

Saari pizzerian edustalla laskuveden aikaan.

Mikko ja kamera.

Singapore

Kolme täyttä päivää on vierähtänyt ihmetellessä Singaporea! Suurkaupunkiin tutustuminen lyhyessä ajassa on helppoa, kun ostaa metrokortin ja suhailee mielenkiintoisesta paikasta toiseen nopeasti ja helposti. Okei - ei aina niin helposti tai varsinkaan nopeasti, sillä eri metrolinjoja on Singaporessa viisi. Metroasemat, jotka muistuttivat siisteydeltään ja varustelultaan lentokenttää, saattoivat olla nelikerroksisia, joissa jokaisessa menee metrolinja omaan paikkaansa. Joka tapauksessa aina löydettiin sinne, minne pitikin ja välillä seikkailemalla löytyi sattumalta hienoja paikkoja ja ostoskeskuksia.

Terveisiä Tahitilta! Eikun Singaporen metroasemalta!

Superpuhdas Singaporen metroasema. Orchard road on shoppailijan unelmakatu: kauppaa ja ostaria vieri vieressä.

Kolmen päivän aikana matkan varreltamme löytyi muun muassa Chinatown, jonka viehättävät pienet kadut olivat täynnä kojuja, joissa myytiin niin värikkäitä vaatteita kuin kiinalaisia koriste-esineitä. Ilmassa leijui voimakas ja tympeä durian- hedelmän tuoksu. Se näytti olevan paikallisten suosima herkku ja siitä tehtiin esimerkiksi jäätelöä. Kun ajoimme pari pysäkkiä edemmäs metron violettia linjaa, saavuimme Little Indiaan. Little Indiassa vierailimme koristeellisessa hinditemppelissä, ja näimme paikallisten rukoilevan jumalapatsaiden edessä. Little Indiasta löytyi myös hillittömän iso, seitsemän kerroksinen Mustafa ostoskeskus. Mustafasta asiakas voi löytää lähes mitä tahansa aina kelloista lääkkeisiin. Singapore, niin kuin moni muukin suurkaupunki, on oikea shoppailijan paratiisi. On ostoskeskusta ostoskeskuksen perään. Yleensä ostoskeskukset ovat vielä hillittömän isoja sekä monikerroksisia ja niissä voisi viettää päiväkausia.

Chinatownin koristeellinen katu.

Hinditemppeli Little Indiassa.

Jos violetilta metrolinjalta vaihtaa väriä punaiseen, voi päätyä satamaan. Satamassa ensimmäisenä katse kohdistui isoon maailmanpyörään, joka oli maaiman suurin aina vuoteen 2014 asti. Emme menneet maailmanpyörän kyytiin, vaan suuntasimme Gardens by the Bay:hin, 101 hehtaarin puistoalueelle. Puistoalueelta löytyi paljon erilaisia kasveja ja kukkia. Jostain syystä eksyimme myös maksulliselle, erilaisia kukkia ja mm. oliivipuita sisältävälle kasvihuoneelle, Flower Domelle. Jos näet ympärilläsi vain paljon vanhempia kukkahattutätejä, niin siitä tiedät tulleesi ehkä hieman eri kohdeyleisölle tarkoitettuun nähtävyyteen. Punaiset ja keltaiset orkideat eivät varsinaisesti saaneet meitä kumpaakaan syttymään, mutta olihan ne ihan hienoja. Satama-alueelta löytyi paljon suuren suuria, moderneja rakennuksia ja eksyttiin siellä myös kävelemään formularadalle! Singaporen gp ajetaan sunnuntaina ja yllättävän vähän valmisteluja tehtiin vielä alkuviikosta. Muutama iso punainen traktori oli parkkeerattu katsomon viereen ja lippuluukkuja oli pystytetty, mutta muusta ei vielä voinut päätellä, että suuri urheilujuhla on lähestymässä. 

Näkymää Gardens by the Baylta. Singaporen maailanpyörä näkyy vasemmalla.

Gardens by the Bay.

Marina Bay Sands - hotelli. Ei menty sinne opettajan palkoilla, huone on yli 500€ per yö.

Kukkaisloistoa Flower Domella.

Ostoskeskus, jonka nimiä en muista. 

Isolla kirkolla!

 

Singapore GP 20.9.2015.

Tästä ne autot ajaa vajaan viikon päästä tuhatta ja sataa!

Yhtenä päivänä ajoimme punaista linjaa kymmenen, violettia kaksi ja vihreää neljä pysäkinväliä. Välillä poistuimme metroasemalta ja yritimme saada taksia, mutta kun emme siinä onnistuneet, palasimme takaisin metroon. Tarkoituksenamme oli päästä Singapore Zoo:hon. Reilun kahden tunnin ajelun jälkeen saavutimme määränpäämme, mutta totesimme, että taksi olisi ollut helpompi ja nopeampi vaihtoehto. Eikä taksilla ajelu Singaporessa ole edes mahdottoman kallista! 

Joka tapauksessa Singapore Zoo:ssa viettämämme iltapäivä oli mainio. Puistoalue oli todella viidakkotunnelmainen ja todella kaunis. Eläimet näyttivät voivan hyvin, niillä oli paljon tilaa ja luonnonmukaiset olosuhteet. Eläintarhassa ollessa on yleensä tottunut myös viiden metrin turva-aitoihin, mutta täällä niitä ei ollut, vaan eläintarha tarjosi asiakkaille esteettömät eläinnäkymät. Tokihan eläimillä aidat olivat, mutta aita oli esimerkiksi todella suuri kuoppa eläinten alueen ja kävelytien välissä siten, että siitä on mahdotonta hypätä yli. Erityisen suuri plussa eläintarhalle oli se että siellä annettiin infoa esimerkiksi salametsästäjistä ja siitä, miten ihmisten toimet vaikuttavat eläimiin, tai miten voit suojella eläimiä. Ympäri eläintarhaa järjestettiin erilaisia eläinnäytöksiä, ja niiden yhteyteen oli laadittu runsas infopaketti esimerkiksi eläintensuojelusta tai ilmaston lämpenemisen vaikutuksista. 

Jääkarhu välipalalla. 

Kirhavi lähes kosketusetäisyyden päässä!

Jonkin sortin nenäapina.

Hillittömän suuri kilpikonna!

Valkoinen tiikeri. 

Mitä jäi mieleen Singaporesta? Länsimainen ja itämainen kulttuuri kohtaavat, siisti ja puhdas kaupunki, miljoonittain shoppailumahdollisuuksia, lämmin ja kostea ilmasto. Mahtavat kolme päivää takana, paljon käveltyjä kilometrejä! Loppuviikon lepuutammekin jalkojamme aurinkotuoleissa Bintanin saarella meren äärellä ja palaamme takaisin Singaporeen sunnuntaina seuraamaan formulahuumaa!