Uusi-Seelanti! Eteläsaari, osa 1: Christchurch,Queenstown, Lake Pukaki ja Lake Tekapo

Täällä ollaan! Mikon suosikkikohteessa, Uudessa-Seelannissa! Täällä on kevät parhaimmillaan, aurinko alkaa lämmittää, kukat kukkivat ja puissa on jo silmuja.  Olimme tiistaiaamuna perillä ennen kukonlaulua Christchurchin lentokentällä ja lentokentän ulko-ovilla kylmä viima tervehti meitä puuskaisena. Matkasimme taksilla ensimmäisen yön motelliimme ja voi luoja, että hinnat tuntuivat todella suolaisilta Malesian halvan hintatason jälkeen! Kymmenen minuutin taksimatkasta sai pulittaa 30 euroa, eli aikalailla Suomen hinnoissa mennään tässä lomakohteessa.

Christchurch

 

Ensimmäisen yön motellimme oli erittäin siisti ja viihtyisä, mukavan vanhemman pariskunnan pitämä kotimajoitus. Heti lennon jälkeen makoisat unet maistuivat muhkeassa sängyssä. Ja vaikka huone oli superkylmä, sängyissä oli säädettävä sähköpeitto patjan alla. Oli nimittäin tällaiselle palelijalle kuin minä aikamoista luksusta! Sanoinkin jo Mikolle, että sellainen pitää hommata meille kotiinkin!

Christchurchia emme ehtineet hirveästi tutkiskella, kävimme vain iltapäiväkävelyllä kaupungilla. Vuonna 2011 sattuneen tuhoisan maanjäristyksen jäljet olivat vieläkin nähtävissä kaupungissa. Keskustaa jälleenrakennettiin edelleen kovaa vauhtia.

Maanjäristyksen tuhoja korjaillaan edelleen.

Keskiviikkona saimme sitten kodin allemme seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Kyseessä oli liikkuva koti, eli Jucyn campervan. Campervanista löytyi pienet makuutilat ylhäältä, keittiö kaikkine varusteineen auton perältä ja sohva ajohytin takaa. Kun henkilökunta oli kertonut toimintojen pääperiaatteet, pääsimme liikkeelle. Iso auto ja vasemmanpuoleinen liikenne sai hieman jännitystä ilmaan niin minulle kuin itse kuskillekin. Mutta tähän mennessä olemme, luojan kiitos, päässeet kohteisiimme turvallisesti ja kolaroimatta. Mikkokin alkaa pikkuhiljaa oppia ajamaan vasemmalla puolella ja ajaminen on varmempaa.

Jucyn campervan ja eka yöpaikka.

Christchurchista matka jatkui etelä-saaren maaseututeiden halki kohti vuoristoisempaa seutua. Ensimmäisenä isompana pääkohteena meillä oli mount Cook ja sen lähistöllä olevat ja isot järvet Tekapo ja Pukaki. Ajeleminen ei tuntunut ollenkaan matkustamiselta, maisemat olivat niin erilaisia ja hienoja. Näimme lampaita valehtelematta varmaan tuhansia ja joka suunnalla näkyi lumihuippuisia, korkeita vuoria.

Maisemaa tien päältä.

Ensimmäisen yön vietimme lake Pukakin kirkkaiden vesien äärellä. Vesi oli uskomattoman sinistä ja aivan kirkasta. Rannalla ei tuullut pihaustakaan, aurinko paistoi lämmitti mukavasti selkää. Ei valittamista! Yö oli pikkaisen viileä, sillä meillä ei ole lämmitystä ollenkaan autossa. Tuhti peitto ja merinovillakerrasto kuitenkin helpottivat tämän palelijan nukkumista kummasti.

Kelin takia emme valitettavasti päässeet mount Cookille. Satoi rankasti ja tuuli niin, että automme heilui mutkaisella vuoristotiellä vaarallisesti. Otimme käyttöön plan b:n ja suunnistimmekin isommalle tielle kohti Queenstownia. Matkalla pysähdyimme välillä ihailemaan vuoristomaisemia ja vuolaasti virtaavia jokia. Illan känttyröissä saavuimme Queenstowniin. Queenstown oli aivan ihana vuorten ympäröimä pieni kaupunki ison järven rannalla. Ilta jatkui shoppailemalla. Kulutimme (tai minä kulutin) varmaan kaksisataa euroa pelkästään merinovillavaatteisiin, mutta mikä valikoima! Toinen toistaan hienompia merinovillapaitoja ja –housuja ja ties mitä! Kyllä tällä lammasmäärällä muutamat vaatteet villasta tekeekin.

Queenstownissa kelit olivat kohdillaan ja aurinko paistoi.

Seuraavana päivänä saatuamme tarpeeksemme kaupungin hulinasta matkasimme läheiselle mount Alfredille. Keli ei ollut parhain, vaan harmaus oli vallannut vuoret ja vettä tihuutti aikalailla. Mikko oli katsonut säätiedotusta ja ennusti sateen loppuvan yhden tienoilla. Niinpä pistimme auton parkkiin vuoren juurelle ja odotimme. Sade litisi ja me edelleen odotimme sen loppumista. Pakkasimme eväät reppuun ja odotimme. Vaille yksi satoi edelleen, mutta ei enää niin kovasti. Uhmasimme keliä ja lähdimme huiputtamaan Alfredia. Polku ylöspäin oli mutainen, juurakkoinen ja liukas. Puista tippui päällemme vettä. Onneksi ei kuitenkaan paleltanut, vaan liike piti mukavasti lämpimänä. Puurajalle päästyämme alkoi tuulla kylmästi ja pieni vesisade muuttui hennoksi lumeksi. Huipulle ei enää ollut kovinkaan pitkä matka, mutta rinne jyrkkeni ja joissain kohdissa oli todella jyrkkä pudotus alas. Vihdoin kuitenkin pääsimme huipulle ja sieltä se aurinkokin alkoi pilkisteli pilvien takaa. Tuuli oli edelleen kuitenkin purevan kylmä.  Maisemat olivat kuitenkin kahden ja puolen tunnin kiipeämisen arvoiset, kuten kuvista näkyy!

Mutainen ja liukas polku ylös koht mt Alfredia.

Puurajan yläpuolella. Huippu oli jo melko lähellä.

Huipulla tuulee! 1375m.

Seuraavan aamun aloitimme käymällä saunassa. Kyllä, leirintäalueella, jossa yövyimme oli suomalainen sauna. Löylyt eivät olleet niin hyvät kuin kotona, mutta kelpasi vallan mainiosti kylmän yön jälkeen. Täälläkin nimittäin lämpötila laskee lähelle nollaa öisin.

Suomalaisella Norpe-kiukaalla varustettu sauna.

Autossamme on ollut vähän kaikennäköistä probleemaa, isoin vaivaava ongelma oli sähkövika. Niinpä jouduimme vaihtamaan matkan varrella autoa ja matka jatkui samanlaisella, hieman vanhemmalla menopelillä kohti Milford Soundia. Pit stoppi otetaan sitten Te Anaun kylässä.

Päivittäminen on rajoitettujen nettien takia haastavaa, mutta yritän päästä langoille taas muutaman päivän päästä! Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille!