Uusi-Seelanti!. Eteläsaari, osa 2: Te Anau, Milford Sound, Wanaka, Fox Glacier

Matkamme jatkui Queenstownista kohti Te Anauta, niin kuin aiemmin kerroin. Te Anau on isoin kylä ennen kuuluisia Milford Soundin vuonoja. Ensimmäiset viisikymmentä kilometriä olivat hienoa, mutta mutkaista tietä ison järven tuntumassa. Sen jälkeen maisemat vaihtuivat vähän tylsemmiksi pelloiksi ja tie suoreni. Mikko puristi rystyset valkoisina rattia, sivutuuli oli nimittäin aika hurja. Saavuimme Te Anauhin lauantaina illansuussa ja tummat pilvet tervehtivät meitä taivaalla. Seuraavalle päivälle oli luvattu sadetta ja tuulta ja ensimmäiset pisarat tipahtelivat auton katolle meidän ajaessa yöpaikallemme.

Seuraavat päivät eivät menneetkään sitten niin sanotusti ihan putkeen. Tiesimme, että ensimmäinen Te Anaun päivä tulee olemaan sateinen, emmekä voisi tehdä juuri mitään. Varasimme kuitenkin illalle kiiltomatoluola – retken. Luolastoon olisi tarkoitus mennä veneellä. Retkeä odotellessa kävimme keskustassa kaakaoilla mukavassa kahvilassa. Oli rentouttavaa siemailla kuumaa juomaa lämpimässä ja katsella sateen ropinaa ulkona. Istuskelimme odottamassa retkeämme myös hieman viileässä ja kosteassa autossamme muutaman tunnin, sillä oli sunnuntai, eikä kaupat olleet auki. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen suuntasimme vihdoin terminaalille, josta meidän oli tarkoitus hypätä veneeseen ja suunnata luolille. No, retkihän jouduttiin perumaan viime minuuteilla kovan tuulen ja kolmimetristen aaltojen takia. Sade ja tuuli oli päivän aikana yltynyt vaaralliseksi myrskyksi. Ei auttanut muu kuin suunnata pettynein mielin takaisin karavaanialueelle.

Seuraavalle päivälle, eli maanantaille, myrskyn jälkeen oli ennustettu kaunista ja aurinkoista säätä. Olimme suunnitelleet tälle päivälle vierailua Milford Soundilla ja varanneet koko päivän kanoottiretken. Heräsimme aikaisin ja pakkasimme reppuumme kaiken tarvittavan. Retken järjestäjän oli tarkoitus tulla hakemaan meidät 7.30 karavaanialueen pääporteilta. Niin oppaamme saapuikin, mutta huonojen uutisten kera. Tie Te Anausta Milford Soundiin oli suljettu, sillä edellispäivän myrsky oli kaatanut niin paljon puita tielle, ettei tie olisi ainakaan aamupäivästä auki. Kanoottiretkemmekin siis peruuntui. Voi rähmän rähmä! Opas kuitenkin suositteli päiväretkeä läheiselle vuorialueelle. Yksi Uuden-Seelannin great walkseista, Kepler Trek, alkoi aivan karavaanialueen läheltä ja sinne saisi tehtyä hienon, muutaman tunnin mittaisen retken.

Ei auttanut muu kuin nielaista harmi ja toivoa, että meille tulisi kiva päivä Kepler Trekillä. Ja olimmehan kerrankin aikaisin liikkeellä, jo ennen kahdeksaa menossa ylöspäin rinnettä! Ennenkuulumatonta meiltä. Päivästä tuli loppujen lopuksi hieno ja onnistunut. Kiipesimme metsässä nelisen tuntia huipulle. Ensimmäinen tunti oli tasaista, sammaleista metsää ja sen jälkeen loppu noustiin ylöspäin. Polku oli koko ajan todella leveä ja hyvä tallustaa. Puurajalta oli vielä vajaan tunnin kävely hutille, jossa söimme eväät. Eväiden jälkeen lähdimme valumaan takaisin päin autolle, ja viimeinen tunnin tasainen metsäpätkä oli raastavan pitkä. Seitsemän ja puolen tunnin kävelyn jälkeen olimme perillä autolla ja jalat olivat rättiväsyneet.

Ei nähty Kiwejä Kepler Trekillä.

Ensimmäinen tunti oli tasaista ja helppoa.

Upea biitsi matkalla. Harmi, kun oli ehkä sen viisi astetta lämmintä.

Vihdoin huipulla!

Sinä aikana, kun olimme retkellä, tie Milford Soundiin oli saatu puhdistettua puista ja avattu. Päätimme, että ajaisimme joka tapauksessa parin tunnin päässä odottaville vuonoille ja ottaisimme iltaristeilyn, mikäli sellaisia oli tarjolla. Alan varmaan jo toistaa itseäni, mutta taas kerran tie oli hieno vuoristotie. Tämänkin tien varrella on lukuisia pysähdyspaikkoja erilaisille nähtävyyksille, joihin turistit voivat pysähtyä ihailemaan maisemia. Ne voivat olla jyrkkiä näköaloja järvelle tai vuoristoon tai vaikkapa vesiputouksia.

Matkalla Milford Soundille.

Saatiin hetkeksi matkakaveri.

Saavuimme kuuden jälkeen Milford Soundille. Mikään paikka ei ollut enää auki. Ei kahvilat, ei lipunmyyntipisteet, ei mitkään. Kuten arvata saattaa, myös risteily vuonoilla jäi haaveeksi. Käänsimme vihreän automme paluumatkalle ja ajoimme Te Anaun läpi jatkaen matkaa Queenstowniin ja vähän ylikin, ennen kuin pysähdyimme puolenyön paikkeilla yöunille.

Tiistaiaamuna heräsimme karulta pysäköintipaikalta tuuliseen päivään. Tämä päivä olisi pyhitetty pelkästään ajamiselle, sillä matkamme suuntaisi kohti jäätiköitä. Ensimmäisenä oli tarkoitus ajaa Wanakaan ja jatkaa sieltä matkaa Fox Glacierille. Matkaan menisi aikaa nelisen tuntia. Ehkä viisi pysähdyksineen. Aamu oli minulle tuskainen. Jokaista lihasta särki, en meinannut jaksaa pitää lusikkaa kädessä ja housujen laittaminen jalkaan tuntui mahdottomalta tehtävältä. Ajattelin, että se oli väsymystä edellistä pitkästä ja raskaasta päivästä, mutta matkan aikana minulle nousi kuume ja oksennuspussikin tuli tarpeeseen. Autossa sairastaminen kuulosti aivan kauhistuttavalta ajatukselta ilman vessaa, joten vuokrasimme pariksi yöksi siistin motellihuoneen aivan jäätikön vierestä.

Matkan maisemia.

Joten täällä sitä ollaan ja kärsitään ikävistä vatsanväänteistä ja kuumeesta jo toista päivää. Onneksi keli on huono ja vettä tulee tuutin täydeltä, niin ei harmita niin paljon sairastella. Toive olisi, että huomenna olisin jalkeilla ja pääsisin ovesta ulos niin, että voisimme jatkaa matkaa.