Pyöräilyretki Yangshuon lähikyliin

Saavuimme torstai-iltana puolenyön aikaan Guilinin lentokentälle, josta jatkoimme suoraan taksilla 60 kilometrin päässä sijaitsevaan Yangshuon kaupunkiin. Yangshuon kaupunki sijaitsee Li-joen varrella ja se on tunnettu kalkkikivivuorimaisemistaan. Matka oli pimeä, mutta välillä kirkkaat salamat valaisivat hetkeksi ympäröivät vuoret. Maisemat näyttivät jylhiltä tien molemmin puolin. Loppumatkasta missään ei ollut katuvaloja, tie oli töyssyinen ja ympäristö näytti muutenkin autiolta. Hetken aikaa tuli mietittyä, mihin ihmeeseen olemme tulleet.

Vihdoin kuitenkin saavuimme määränpäähämme, majataloon nimeltä Trippers - carpe diem. Jo alusta alkaen tunnelma oli lämminhenkinen ja paikka vaikutti erittäin siistiltä ja jotenkin kodinomaiselta. Olin jo silloin varma, että täällä tulemme viihtymään hienosti tulevan viikon. 

Kun saapuu jonnekin keskellä yötä, seuraava aamu on jännittävä. Mitä näkyy ikkunasta, kun avaat ensimmäisen kerran pimennysverhot? Näkymät olivat kerrassaan muhkulaiset! Ihan sama minne suuntaan päätä käänsi, joka puolella näkyi vihertävän ruskeita kalkkikivivuoria. Täysin erilaiset maisemat kuin missään muualla aikaisemmin!

Ensimmäisen aamun näkymiä Yangshuossa

Ensimmäisenä päivänä tutustuimme itse kaupunkiin kierrellen ja kaarrellen jokaiselle pikkukadulle. Muihin paikkoihin verrattuna täällä puhutaan todella hyvää englantia ja myös turisteja näkyy aika paljon. Itse kaupunki olikin varsin turistoitunut, kojua kojun perään myymässä värikkäitä silkkipaitoja, kurnuttavia sammakkosoittimia ja vuoritauluja. Eräs myyjä juoksee kadulta perään ja tarjoaa meille ajelua Li-joella. Tuttua juttua monesta turistipaikasta, eikö?

Eräällä sivukujalla

Tänään oli kuitenkin aivan mahtava päivä, kun vuokrasimme pyörät allemme ja lähdimme etsimään oikeaa, paikallista kiinalaista elämää ja kyliä. Meidän majatalon respan työntekijät ovat todella ystävällisiä ja neuvoivat meille, mikä reitti on ajamisen arvoinen.

Majatalon pihasta lähdössä!

Ajelimme aluksi läpi ruuhkaisten kaupunkikatujen. Samalla kapealla kadulla kulkee jalankulkijat, pyöräilijät, autot ja kaikki muut tienkäyttäjät. Tööttäyksiä kuuluu joka suunnasta ja teillä vallitsee isomman laki. Kyllä saa olla kylmät hermot myös kiinalaisessa liikenteessä! Varsinkin kadunylitykset pelotti, kun joka suunnasta tulee jos jonkinmoista kulkupeliä. Näyttää kuitenkin siltä, että kadun yli on vaan uskallettava lähteä. Tyhjää rakoa ei tule, on luotettava siihen, ettei kukaan aja päälle.

Pikkuhiljaa kaupungin tuskaisen kuumat ja ruuhkaiset tiet jäivät taakse ja edessä oli rauhaiset kiinalaiset maaseutumaisemat. Molemmin puolin tietä kasvoi jos jonkinmoista viljelmää: riisipeltoa, korkeaa maissia ja vihreitä teeviljelmiä. Kauempana maisemaa koristi hienot ja terävät vuorenhuiput. Tiet olivat suhteellisen tyhjät, välillä jonkinnäköinen skootteri ajoi ohi ja jotkut hymyilivät ja tervehtivät. Eräs paikallinen mies osoitti ihoani ja nauroi sen vaaleudelle. Tänäkin aamuna tuli levitettyä aikamoinen kerros aurinkorasvaa +50. Muutamia kyliä sattui matkan varrelle ja siellä lähes jokaisessa talossa oli pieni betoninen navetta, jonka pihalla käyskenteli vesipuhveli. Kanat hyppivät tien yli kotkottaen ja kukko kiekui jossain kauempana. Tuoksu oli maaseutumainen: välillä lanta lemusi.

Kolme tuntia ajettuamme nälkä alkoi kurnia mahassa ja päätimme pysähtyä lounaalle paikalliseen maatilaravintolaan. Ulkonäöllisesti paikka ei ollut mikään ihmeellinen, mutta sitä pitävä perhe oli mitä ihastuttavin! Talon emäntä esitteli ylpeänä tilan kanat ja rannan ja päärakennuksen ennen kuin tilasimme lounasta. Lounaaksi söimme riisiä ja kanaa (1 kana vähemmän esiteltäväksi seuraaville turisteille) ja ateria oli mausteisen herkullinen. Kulautimme ruuan alas jääkylmällä cokiksella ja paikan nuorin lapsi, 2- vuotias poika, taisi myös pitää tästä mustasta juomasta, sillä hän kävi vähän väliä kokeilemassa tölkkejämme. Ruuan jälkeen talon emäntä kantoi meille aurinkotuolit pöydän viereen ja kehotti ottamaan rennosti. Mikäs siinä oli ihaillessa vihreän bambumetsikön läpi siintävää nopeasti virtaavaa jokea.

Lounaspaikkamme

Ravintolan maisemaa - talon emäntä on syystäkin ylpeä kotipaikastaan!

Hetken vielä nautiskeltuamme maisemista ja painateltuamme tuhtia lounasta, oli pikkuhiljaa aika jatkaa matkaa. Kello lähenteli jo kolmea ja tarkoitus oli ehtiä ennen pimeää takaisin majatalollemme, sillä otsalamput eivät sattuneet mukaan. Ajelimme edelleen samankaltaisissa maisemissa ja päädyimme Liugongin vanhaan kylään. Kylässä oli sitä aitoa kiinalaista tunnelmaa ja asukkaiden mukaan kylä on ollut samanlainen yli 400 vuotta. Tiet olivat kapeita ja betonisia ja rakennukset vanhoja. Yhdessä isossa rakennuksessa tusina miehiä pelasi kovaäänisesti jotain korttipeliä ja toisessa talossa valmistettiin herkullisen tuoksuista ruokaa. Asukkaat kasvattivat itse esimerkiksi perunaa, maapähkinöitä ja pomelohedelmiä. Tunnelma oli aivan erilainen kuin kiireisessä ja turistoituneessa Yangshuossa.

Näkymät Liugongin kylän temppeliltä

Iltapäivän helteen uuvuttamina ja täysin hikisinä sekä polkemisen että kostean ilman takia päädyimme ottamaan lauttakyydin takaisin kaupunkiin. Erittäin hyvä valinta!

Pyörät mahtuivat myös mukaan. 

Tällaisella menopelillä takaisin

Auringon pikkuhiljaa laskiessa saavuimme takaisin ruuhkaisen Yangshuon satamaan. Päivä oli erittäin onnistunut, emmekä reitillämme edes eksyneet kovin montaa kertaa! Ihmettelen sitä suuresti, sillä täkäläiset kartat näyttävät tältä:

Vähän hankalampi suunnistaa...

Ilta oli mukava päättää majatalomme rennonletkeässä ravintolassa, josta saa älyttömän herkullista ruokaa! Puikoilla syöminenkin onnistuu ajoittain. No okei, myönnettäköön, että puolessa välissä meni hermot ja vaihdoin haarukkaan ja veitseen.

Majatalomme ravintola ja sweet & sour chicken

Mukavaa viikonloppua koto-Suomeen kaikille!