Phong Nha Ke Bangin luonnonpuisto

Kuusisataa kilometriä yhdessätoista tunnissa. Siitä voi lyhyemmälläkin matikalla laskea, että keskinopeus ei päätä huimannut junamatkallamme Hanoista Phong Nha Ke Bangiin. Huonosti toimiva ilmastointi, täyteen ahdettu junavaunu, rikkinäiset penkit ja huutavat lapset. Ai että tätä junamatkustamisen ihanuutta!  Varasimme vielä päiväjunan yöjunan sijaan, koska ajattelimme, että matkalla on hienoja maisemia, joita voisi katsella. Eipä voinut, kahdestakaan syystä. Ensimmäinen oli se, että hienoja maisemia ei matkan varrella juurikaan ollut. Toinen oli se, että edessämme istuva vanhempi rouvashenkilö veti aurinkosuojaverhon tiukasti alas. Hänen nukahtaessaan hivutimme verhoa hieman ylemmäs, mutta mummelin herätessä hän kiskaisi verhon takaisin alas ja vahti sitä kyynärpäällään. Se niistä maisemista. 

Juna oli kaiken hyvän lisäksi vielä tunnin myöhässä, mutta onneksi vihdoin saapuessamme juna-asemalle taksikyyti hotellillemme järjestyi helposti ja suht edullisestikin. Kellon lähestyessä iltakymmentä olimme kirjautuneet sisään hotelliin ja hakeneet take away pizzan läheisestä pizzeriasta. Mussutimme sitä kylmän kokiksen ja Haribon nallekarkkien kanssa hotellimme sängyllä ja katsoimme telkkaria. Vähän niin kuin kotona! Paitsi että telkkarista ei tullut muuta kuin vietnamilaisia ohjelmia.

Phong Nha Ke Bangin luonnonpuisto on Unescon maailmanperintökohde ja kansallispuisto on luotu suojelemaan yhtä maailman suurimmista karstialueista. Luonnonpuistossa on metsää ja noin kolmesataa luolaa. Vuonna 2009 brittiläinen tutkimusryhmä on löytänyt maailman suurimman luolan Son Doongin, tästä puistosta. Pituutta maailman suurimmalla luolalla on yli viisi kilometriä, korkeutta kaksisataa metriä ja leveyttä 150 metriä. Turisteille maailman suurimmassa luolassa vierailu on mahdollista, jos on valmis keventämään kukkaroaan siitä hyvästä. Vierailu luolassa nimittäin maksaa 3000 dollaria.

Onneksi tällä alueella on nähtävillä myös muita, hieman halvempia luolavaihtoehtoja. Itse luonnonpuistoon meneminen on ilmaista, mutta mikäli haluaa vierailla luolassa tai kävellä viidakossa, pitää jokaisesta aktiviteetista maksaa erikseen. Luolien sisäänpääsymaksu on noin kymmenen euroa henkilöltä. Kansallispuistoa ristiin rastiin menee hyväkuntoisia asvalttiteitä ja niiden varrella on selvästi opastettu, mikä luola löytyy mistäkin. Toisaalta puistoon järjestetään myös paljon eripituisia retkiä päiväretkistä yön yli – retkiin ja hinnat näistä retkistä ovat erittäinkin kohtuullisia.

Me teimme vierailumme aikana molemmat: kävimme kruisailemassa luonnonpuiston nähtävyyksiä omine nokkinemme mopolla ja toisena päivänä osallistuimme luolaretkelle.

Ensimmäisenä päivänä vuokrasimme skootterin ja ajoimme hotelliltamme noin puolisen tuntia luonnonpuistoalueelle. Koska pääsisimme tulevalla retkellä käymään useammassakin luolassa, päätimme mennä vierailulle Botanical Gardeniin. Olemme vierailleet aiemminkin reissuillamme puutarhoissa oikein innokkaasti, sillä olemme kumpikin oikeita viherpeukaloita. Eli siis toisin sanoen Mikko ei muista kastella kaktuksiakaan ja minä olen tappanut yhden kukan imuroimalla. Olimme siis hieman epäileväisiä ratkaisustamme mennä puutarhaan, mutta kun oli koko päivä aikaa, eikä oikein muutakaan tekemistä, niin rohkeasti astuimme puutarhan porteista sisälle.

Itse asiassa kierroksesta puutarhassa tuli oikein mukava. Se ei vastannut yhtään aiempaa kasvihuonekokemusta  Singaporesta, jossa kukkahattutädit ottivat toinen toistaan värikkäämpien kukka-asetelmien edessä itsestään selfieitä. Päin vastoin tämä Botanical Garden oli luontopolku viidakossa, joka päättyi vesiputoukseen. Ei ollenkaan hullumpi tapa hikoilla ensin tuntia vehreän viidakon keskellä ja pulahtaa sen jälkeen uimaan raikkaaseen vesiputoukseen.

Vaellusta botanical gardenissa

Vesiputous kierroksen päätteeksi

Toisena luonnonpuistopäivänä heräsimme aikaisin. Kahdeksalta oppaamme, Summer, tuli noutamaan meidät hotelliltamme ja matkasimme vanhanaikaisella pakulla kohti luonnonpuiston portteja. Meillä kävi tuuri, sillä muita osallistujia ei retkelle ollut, joten saimme samaan hintaan yksityisretken.

Aivan aluksi vierailimme Elephant Cavella. Nousimme jyrkkää, kivikkoista polkua viidentoista minuutin ajan luolan suulle. Muita turisteja luolassa ei ollut, sillä tähän luolaan oli pääsy vain ja ainoastaan meidän matkanjärjestäjällä. Astuimme sisään pimeään, kosteaan ja viileään luolaan. Katosta kuului lepakoiden sirkutusta. Niitä oli hankala nähdä, koska luola oli korkea, mutta silloin tällöin joku musta olio lennähti liikkeelle yläpuolellamme. Katosta lattiaa kohden valui stalaktiitteja; tippukiviluolan puikkomaisia muodostelmia. Näimme myös lattiasta kasvavia pylväitä, stalagmiitteja.

Koska muita tällä reissulla ei ollut, opas vei meidät huoneeseen, jonne ei ison ryhmän kanssa voi mennä. Huoneeseen pääsy vaati jo vähän kiipeilemistäkin, sillä sinne mentiin  kapeasta ja teräviä kiviä sisältävästä aukosta. Ensin kiivettiin metri ylöspäin, jonka jälkeen piti kiepsahtaa takaperin ja laskeutua parin metrin matka alas. Piti olla tarkkana, sillä yksikin jalan lipsahdus olisi saattanut johtaa tippumiseen. Kun pääsimme huoneen perälle, opas pyysi meitä sammuttamaan lamput. Oli pilkkopimeää, täydellisen hiljaista ja kosteankylmää. Vaikka pimeässä oli usemman minuutin, silmät eivät adaptoituneet hämärään, eli valoa ei tullut mistään. Täysin pimeässä ja hiljaisessa tilassa oleminen olisi varmasti ahdistavaa pidemmän päälle, joten onneksi lampun sai laittaa päälle jo muutaman minuutin jälkeen.

Seuraavaksi matkasimme tiheässä viidakossa noin parin tunnin ajan. Suurimman osan ajasta vaelsimme joessa mennen virtaa ylöspäin. Vaikka sukat, kengät ja housutkin kastuivat kävellessä, oli mielenkiintoista tehdä vesivaellusta. Miksemme sitten vaeltaneet esimerkiksi uikkareissa, vaan pitkät housut ja paita oli pakollinen varuste? Tähänkin oli syynsä, sillä joenvarressa kasvoi myrkkymurattia, jonka pistos on kuulemma kivulias.

Saavuimme hikisen vaellusurakan jälkeen turkoosinsinisenä hohtavalle laguunille, jonne sai pulahtaa ennen kevätrullalounasta. Vesi oli sen verran syvää, että läheisiltä kallioilta sai hypätä veteen. Minäkin uskalsin hetken empimisen jälkeen hypätä matalammalta kalliolta veteen.

Lounasta miljoonien hyttysten ympäröimänä

Herkullisen lounaan jälkeen matka jatkui kohti Tra Ang – luolaa. Tähän luolaan ei pääsisikään kuivin jaloin, vaan olisi puettava pelastusliivi ylle, laitettava kypärä päähän ja uitava luolaan. Tämä oli jotain täysin uutta meille ja minua jännitti jonkun verran etukäteen. Olin jo miettinyt etukäteen, etten välttämättä lähtisi uintireissulle ollenkaan, mutta kun muita turisteja ei reissulla ollut mukana, niin olihan se mentävä.

Matkan alku oli haasteellinen, sillä kiipesimme läpi terävien ja isojen kivien kohti luolan suuta. Pian me saavutimmekin tumman onkalon – eikun hyppy tuntemattomaan. Uimme puolisen tuntia vastavirtaan, kohti pimeyttä. Tässäkin luolassa asusteli lepakoita, jotka nukkuivat pää alaspäin luolan katossa. Aivan luolan perällä opas käski taas sammuttaa lamput ja pimeys valtasi meidät. Lähdimme uimaan pimeydessä sisääntulosuuntaa kohti, mutta aika äkkiä suuntavaisto meni sekaisin, eikä ollutkaan enää varma, mihin suuntaan piti uida. Tässä vaiheessa meikäläisen hermot petti ja oli pakko sytyttää lamppu. Uskalsin kuitenkin myöhemmin sammuttaa valon uudestaan ja tässä vaiheessa luolan suulta näkyi kajastus, joka johdatteli meidät takaisin päivänvaloon.

Luolaseikkailun jälkeen saimme kuumaa teetä ja kylmää kokista ja kyydin takaisin hotellillemme. Retkipäivä oli meistä molemmista onnistunut, ja vaikkemme mitään luolaihmisiä olekaan, oli tämä jotain täysin erilaista ja uutta ja teki päivästä siksi ikimuistoisen. Luolien ja viidakon lisäksi luonnonpuiston ympärillä ei juurikaan ole nähtävää, joten on aika lähteä jatkamaan taas matkaa.