Kohti Vietnamia

Kiinan rautatieasemien odotusaulat ovat tulleet tutuksi

Viimeiset kolme päivää olemme lähinnä tehneet matkaa. Lähdimme keskiviikkoiltana Kiinan Zhangjiajiesta kohti Nanningia, taas rapiat 16:a tuntia junalla köröttelyä. Matkaa taitettiin yötä vasten, joten junan kolina tuuditti nopeasti väsyneet matkalaiset uneen. Tällä kertaa emme saaneet seuraa hyttiin, joten tilaa oli rutkasti tarjolla ja petipaikankin sai valita.

Saavuimme lähes seitsemän miljoonan asukkaan Nanningiin aamukymmeneltä. Paahtava ja painostava helle puski vasten kasvoja heti junasta ulos astuessa ja raahasimme rinkkojamme paidat märkinä kohti kaupunkia. Emme jääneet Nanningiin sen pidemmäksi aikaa, vain päiväksi, sillä heti iltakuudelta matka jatkui kohti Vietnamia ja Hanoita. Mietimme, että mitään kovin järkevää isojen reppujen kanssa ei saisi päivässä aikaiseksi, ja toisaalta netistä tarkasteltuna kaupungin nähtävyydet eivät vaikuttaneet kovinkaan houkuttelevilta. Päätimme yrittää saada hotellihuoneen muutamaksi tunniksi käyttöömme. Viilentävä suihku ja päiväunet puhtaiden, valkoisten lakanoiden välissä kuulosti paremmalta kuin hyvältä.

Nanning

Pieni lepotauko tuli tarpeeseen

Kuningasideamme hotellihuoneesta oli helpommin sanottu kuin tehty. Miten ihmeessä selittäisimme pyyntömme hotellivirkailijalle, joka ei puhu sanaakaan englantia? Kävimme varmaan viidessä eri hotellissa; yksi oli vain kiinalaisille turisteille, yhdessä ei ollut respassa ketään paikalla ja lopuissa nyt ei vain muuten onnistanut. Olimme jo menettäneet toivomme ja suuntaamassa kohti rautatieasemaa päät painuksissa, kun päätimme pysähtyä vielä yhden hotellin kohdalla. Huomasimme, että ulkopuolella ihan mainostettiin tuntiveloitteisia hotellihuoneita (toki kiinaksi), mutta taas kerran google kääntäjä oli pelastava enkeli mahdottoman kielimuurin edessä.  

Levänneinä ja suihkunraikkaina suuntasimme auringon laskiessa kohti rautatieasemaa ja vihreää pikajunaa, joka veisi meidät rajan yli Vietnamiin. Junamatka kestäisi koko yön ja aamukuudelta saapuisimme Hanoihin. Tällä kertaa emme saaneet vetää peittoa korviin heti junan lähtiessä, vaan tiedossa oli maastapoistumis- ja maahantulopysähdykset. Iltakymmeneltä saavuimme Kiinan maastapoistumisasemalle Pinxiangissa, jonne mentiin kaikkien mahdollisten matkatavaroiden kanssa; läpivalaisu, passintarkastus ja takaisin junaan. Noin tunnin kuluttua tästä juna jatkoi matkaa kohti Vietnamin maahantulorakennusta Dong Dangin asemalla ja neljäkymmentä minuuttia ehdimme tehdä matkaa, kun taas oli romut kerättävä kasaan ja toistettava sama. Kello oli varmaan puoli kaksi, kun pääsimme vihdoin takaisin junaan ja sai ruveta oikeasti nukkumaan. Tai no, unet jäi kyllä vähille, sillä hytissämme matkasi kaksi kiinalaista miestä, jotka kuorsasivat niin kovasti, että sängyt tärisivät. Siinä ei paljon korvatulpista ollut apua.

Maisemaa matkalta

Silmät ristissä, väsymyksestä tokkuraisena saavuimme kukonlaulun aikaan sateiseen ja harmaaseen Hanoihin. Tuhannet mopot päristelivät ristiin rastiin sokkeloisia katuja, kadunkulmilla valmistettiin höyryävissä padoissa aamupalanuudeleita, katukoirat vilistelivät roskapussilta toiselle etsien jotain syötävää ja lähipuistossa tätit heiluttivat käsiään bassonjytkeen tahtiin tehden aamujumppaansa. Hallittu kaaos, sitä elämä tuntuu usein olevan täällä Aasian puolella.

Hanoissa olemme vain tämän yhden yön ja huomenna jatkamme matkaa kohta Halonginlahtea. Toivottavasti säät suosii ja aurinko paistaa!

Hanoi. Tuhansien mopojen kaupunki