Costa Rica: La Fortuna

Tämä viikko on ollut  raskas. Ja ärsyttävä. Ja ensimmäistä kertaa koti-ikävä on ollut kova. Matkustusputki Chilestä Costa Ricaan oli todella pitkä ja uuvuttava. Tuntui, ettei lentokentällä odottelu ja koneessa istuminen loppuisi ikinä! Kaiken kaikkiaan matkustustunteja kertyi jotakuinkin 40 ja yöunet jäivät olemattomiksi, samoin kuin syöminen. Costa Rican kentälle päästessä olimme sekä helpottuneita että väsyneitä. Olimme etukäteen vuokranneet  ja myös maksaneet kahdeksi viikoksi auton Costa Ricaan, jotta viimeisten viikkojen matkustaminen olisi mahdollisimman vaivatonta ja nopeaa. Olimmekin todella helpottuneita, kun autovuokraamomme tiski löytyi kentältä helposti ja he olivat järjestäneet kaiken valmiiksi. Pääsisimme nopeasti ajelemaan kohti hotelliamme, joka olisi kahden tunnin ajomatkan päässä lentokentästä. Ensimmäinen kohteemme olisi siis La Fortunan kylä Arenal- tulivuoren kupeessa.

Autovarauksemme löytyi tiedostosta, enää tarvitsisi antaa virkailijalle passi, ajokortti ja luottokortti. Mikä voisi mennä pieleen? Niinpä niin. Virkailija sanoi, ettei luottokorttimme kelpaa, koska se on mallia credit/debit. Hän kysyi ystävällisesti, olisiko meillä pelkkää luottokorttia. Pelkkää luottokorttia? Siis mitähäh? Kortissahan oli molemmat, sekä LUOTTO että PANKKI. Se ei kuulemma kelpaisi. Emme saisi näillä ehdoilla vuokrattua autoa. Olimme ottaneet autoon kaikki muut vakuutukset, paitsi omavastuunpoiston. Koska meillä ei ollut luottokorttia (autovuokrafirman mielestä) olisi meidän pakko ostaa omavastuunpoisto autovuokrafirmalta. Se tekisi 500 euroa lisää. Sen lisäksi PANKKIkortiltamme pidätettäisiin tuhat euroa, joka palautettaisiin ehkä joskus joulukuun lopussa. Yritimme selittää, että meillä oli jo omavastuunpoisto vakuutuksena ja myöskin toimiva luottokortti. Ei auttanut.

Niinpä meidän piti vetäytyä miettimään, mitä tekisimme. Vaihtoehto yksi oli, että maksaisimme 500 euroa lisää ja lähtisimme ajamaan. Vaihtoehto kaksi oli, että peruisimme autovuokran, mutta emme saisi mitään hyvitystä takaisin. Olimme siis tosissaan jo maksaneet autovuokran, 500, euroa etukäteen. Toisin sanoen vaihtoehtoja oli vain yksi: maksaa lisävaatimukset. Itkuhan siinä tuli. Olin niin väsynyt matkustuksesta ja tuntui, että vuokrafirma huijasi meitä todella törkeästi.

Sen lisäksi, että jouduimme maksamaan ekstraa autosta, vuokrafirman työntekijä yritti laskuttaa meiltä uudestaan asioita, joita olimme jo etukäteen maksanut. Taistelimme tiskillä hyvän tovin ennen kuin virkailija tajusi virheensä. Kyllähän hän virhettään pahoitteli, mutta eihän pahoitteluilla enää tuossa vaiheessa mitään merkitystä ole. Saimme lisänä ilmaiseksi toisen kuskin (eli minäkin pääsen ajamaan) sekä autoluokan korotuksen ja nelivedon. Siitä huolimatta vuokrauksesta jäi todella paha mieli ja huonot kokemukset.  Pahaa mieltä lisäsi vielä se, että kun menimme verkkopankkiin katsomaan, miltä tililtä rahat olivat menneet, niin LUOTOLTAHAN ne meni kaikki!

Eli jos olet vuokraamassa autoa, minun vinkkini on, että älä käytä Alamon palveluja. 

Useita satasia kevyempänä paukautimme auton ovet kiinni, kirjoitimme hotellimme nimen karttapalveluun ja suuntasimme tielle. Tiet olivat ihan ok kuntoisia, kuskit vähän hulluja ohituksineen. Ehdimme ajaa reilun tunnin ja olimme päässeet kivalle vuoristoalueelle, kun yhtäkkiä reittimme tukki siisti rivi punaisia törppöjä. Mietimme, voisimmeko vain kiertää törpöt, mutta jostain syystä emme tehneet niin. Läheisellä bussipysäkillä ollut nainen ei puhunut englantia, mutta elekielestä päättelimme, ettei tietä voinut jatkaa eteenpäin. Hän myös osoitteli kohti pysähtynyttä autoa, jonka kuski kuulemma puhuisi englantia. Niin kyseinen kuski puhuikin ja sanoi, että tiellä oli silta romahtanut, eikä sitä kautta pääsisi tänään La Fortunaan. Olisi ajettava kiertotietä perille.

Ensisijaisen tärkeää olisi ehtiä hotellille ennen pimeän tuloa, sillä Costa Ricassa pimeällä ajamista ei suositella, koska se on vaarallista. Pimeällä liikkuvia ihmisiä on hankala nähdä. Toisekseen tiet voivat paikoitellen olla huonossa kunnossa. Tämän lisäksi ryöstön uhka on myös olemassa. Voitte uskoa, että minä päätin ennen Costa Ricaan tuloa, ettemme ajaisi yhtään kilometriä pimeässä. Kello lähenteli neljää meidän kääntyessämme takaisin ja ajattelimme, että valoisaa aikaa olisi jäljellä parisen tuntia. Keli ei kuitenkaan ollut puolellamme, sillä oli sumuista ja satoi vettä. Olimme myös suhteellisen pienellä ja mutkaisella vuoristotiellä, mutta karttaohjelman mukaan saapuisimme perille ennen pimeää. Sitten eteemme tuli iso, punainen rekka. Sen edessä oli toinen rekka. Sen edessä oli monen monta pikkuautoa. Ah, liikenneruuhka. Jono mateli tiukoista mutkista johtuen superhitaasti eteenpäin, keskinopeutemme oli varmaan alle 20 km/h.  Karttaohjelman saapumisaika muuttui minuutti minuutilta myöhäisemmäksi. Jono ei helpottanut. Taas saapuisimme pari minuuttia myöhemmin. Sitten pimeys jo laskeutuikin ympärillemme.

Meillä piti olla edessämme suhteellisen kivuton, kahden tunnin mittainen ajomatka La Fortunaan. Loppujen lopuksi se muuttui raastavaksi viiden tunnin ajoksi siltarikon, ruuhkien ja sään vuoksi. Ruuhka ei helpottanut vasta kuin muutamia kymmeniä kilometrejä ennen määränpäätämme. Sitä ennen olimme ehtineet stressata läpi kahden isomman kaupungin. Mikko stressasi ruuhkassa ajoa, minä ryöstön kohteeksi joutumista. Kummallakin oli hirveä nälkä, sillä edellisestä ateriasta oli ehtinyt kulua jo yli 12 tuntia. Useamman mäkkärin drive  in – kaistat virnuilivat meille tienvarresta. Emme malttaneet ruuhkan takia niihin pysähtyä. 

Vihdoin pääsimme perille hotelliimme ja löysimme sinne vielä kertaheitolla. Ruokaa oli ennen nukkumaanmenoa etsittävä ja sen jälkeen nukuimmekin vaivatta kellon ympäri.

Cabinas La Catarata. Mökkimme ekat nejä yötä.

Meillä oli edessämme neljä yötä ja kolme päivää La Fortunan ympäristössä. La Fortuna on tunnettu Arenal – tulivuoresta, joka sijaitsee vain kuuden kilometrin päässä kaupungista. Arenal on edelleen aktiivinen tulivuori, joten mekin pystyimme näkemään sen puskevan höyryä ulos kraateristaan.

Arenal- tulivuori.

Siinä se nyt on. Superkalliiksi tullut auto.

Kolmen päivän aikana ehdimme tutustua monipuolisesti Arenalin alueeseen – tätä operaatiota helpotti taasen kerran vuokra-auto, jolla on helppo suhata paikasta toiseen. Ensimmäisenä päivänä vain ajelimme ympäriinsä ja katselimme paikkoja, missä mahdollisesti haluaisimme vierailla. Olimme matkustuksen jälkeen niin väsyneitä, ettemme olisi oikein muuta jaksaneet tehdäkään. Seuraavina päivinä jalkauduimmekin jo paremmin maastoon.

Lounastauolla. Lehmällekin olisi pizza vissiin maistunut.

Toisena päivänä ajoimme Rio Celesten vesiputouksille, jossa teimme muutaman tunnin kestävän trekin. Trekillä pääsi kävelemään sademetsässä, ihailemaan vesiputousta, näkemään kuuman lähteen sekä uskomattoman sinisen joen. Ajomatka La Fortunasta kesti parisen tuntia, joista viimeinen puoli tuntia oli isomurikkaista hiekkatietä. Tietä, jolle en viitsisi omalla autolla ikinä ajaa.

Matkalla Rio Celesteen.

Mikko ja sininen joki.

Kaksi jokea kohtaavat. Mineraalit antavat värin.

Rio Celeste.

 

Paluumatkalla löysimme Guatuson kaupungista lasipullocokikset.

Kolmantena päivänä teimme Arenalin kansallispuistossa parin tunnin kävelyretken. Polku meni suurimmaksi osaksi sademetsässä nousten kohti tulivuorta ja puolessa välissä matkaa oli upea näköalapaikka tulivuorelle. Metsässä kuuntelimme lintujen hassuja lauluäänia ja ihmettelimme lehdenpalasia kantavia muurahaisia. Kosteusprosentti metsässä oli korkea ja puista tippui vettä maahan, vaikkei koko aamun ollutkaan satanut. 

Vaelluksen alku.

Retken jälkeen ajoimme matkan varrella sijaitsevalle joelle uimaan. Koska olimme taas vulkaanisella alueella, joki ei ollut kylmä, vaan kuuma. Keskellä sademetsää virtasi kirkasvetinen kuuma joki, jossa oli kuin tehtyjä pyöreitä köllöttelyaltaita. Minä olisin jaksanut istuskella lämpimässä joessa vaikka koko päivän, mutta Mikolle piti antaa vähän armoa, joten kylvimme vajaan puolisen tuntia ja lähdimme sen jälkeen syömään.

Natural free hot springs.

Mikko naatiskelee... 

Costa Rican eläimistö on uskomattoman monipuolista – niin hyvässä kuin pahassakin. Valitettavasti puisessa mökissämme olen joutunut törmäämään niin lepakkoon kuin superisoon mustaan hämähäkkiin. Pahinta oli kuitenkin, kun toisena aamuna heräsin ja suuntasin katseeni kohti ikkunaan. Siellä oli valehtelematta minun kämmenen kokoinen jokin lentävä ötökkä, jolla oli ainakin viiden sentin leukapihdit. Kyllä hävisi unihiekat äkkiä silmistä! Vastaavasti taas jo ihan ovesta ulos astuessa näkee niin värikkäitä lintuja ja perhosia, ettei ole tosikaan. Odotan innolla tulevia päiviä, jotta näitä upeita eläimiä (ei niitä ötököitä niinkään) pääsee näkemään lisää. Haaveissa olisi nähdä laiskiainen jossain vaiheessa, vielä se ei ole tullut metsässä vastaan.

Nyt on pahin uupumus ja ärsytys onneksi väistynyt ja on helpompi keskittyä taas olennaiseen. Huomenna matkaseurueemme siirtyy La Fortunasta kohti Monteverdeä. Siellä tiedossa on ainakin pilvisademetsissä samoilua.