Vuoden hiljaiselon jälkeen täällä taas kirjoitellaan - reissun merkeissä totta kai! Pienempiä reissuja on tässä välissä toki tehty, mutta näköjään vain pidemmät reissut herättävät kirjoitushirmun eloon. Pitäisi kyllä kirjoittaa lyhyemmistäkin reissuista, onhan niissäkin paljon upeita hetkiä sekä muistettavaksi että jaettavaksi.
Eilen ajelimme aamuauringon paisteessa kohti Helsingin lentokenttää. Tiellä ei ollut ruuhkaa, vaan sai ajella omassa tahdissa ja ihailla vehreitä metsiä tien molemmin puolin. Aurinko paistoi kuumasti ikkunasta sisään ja puhallinta piti kääntää kovemmalle ja kasvoja kohti. Iltapäivän tunnit lentokentällä puolestaan olivat ruuhkaisat ja samalla kun latailin viimeistä äänikirjaa puhelimen tiedostoihin, matkustajat ryntäilivät ohitseni erikokoisten laukkujen kanssa kohti lähtöportteja. Me puolestaan ehdimme tutkailla lentokentän tarjontaa ja toki pysähdyimme herkuttelemaan Burger Kingin antimilla. Tästähän on suorastaan muodostunut jo perinne.
Olen haikeana katsonut Suomen sääennustetta tälle viikolle, sillä se on luvannut pelkkää trooppista lämpöä seuraavien päivien ajaksi. Meidän tämän kesän reissureitti ei kulje pelkästään pilvettömän taivaan läpi kuuman tuulen puhallellessa leppoisasti palmujen lomassa. Suuntaamme Eurooppaan, lähtöportilta 13 startanneen koneen nokka kääntyi kohti Saksan Munchenia, josta olemme vuokranneet Opel Insignian kolmeksi viikoksi. Minne matka vie? Siitä ei ole vielä täyttä varmuutta, sillä olemme pyöritelleet useampaakin reittivaihtoehtoa. Matkalaukkuun on pakattu teltta, makuualustat ja -pussit, jotta voimme tarvittaessa yöpyä myös leirintäalueilla. Ainoa etappi, joka on varma, on Sveitsi. Sveitsissä suuntaamme Saint Galleniin, jossa meidän ystävämme asustelevat.
Käytimme tällä kertaa Sixtin vuokraamoa, sillä heillä sattui olemaan edullisin tarjous autolle, jossa on nolla omavastuu ja autolla saa ajaa jokaiseen Euroopan maahan. Autoa vuokratessa kannattaa tutustua huolella pienellä kirjoitettuihin vuokrausehdon präntteihin, sillä vuokra-autolla ei välttämättä saa ajaa Euroopan joka kolkkaan, vaan Eurooppa on jaettu alueisiin. Mitä parempi auto, sen enemmän rajoituksia. Toisissa autovuokraamoissa on rajoitettu myös ajettujen kilometrien määrää. Minulle autonvuokrauksessa on tärkeää se, ettei omavastuuosuutta ole ollenkaan. Muuten huolehtisin vain koko reissun siitä, ettei autoon ole tullut yhtään naarmua minnekään.
Olisipa pitänyt arvata, ettei auton vuokraaminen voi yksinkertaisesti sujua ongelmitta. Ensinnäkin tiskillä meitä vastaan otti harjoittelijanainen punattuine huulineen ja korkeine korkoineen. Hän ei oikein osannut vastata kysymyksiimme, eikä myöskään tiennyt, mikä auto meille olisi pitänyt antaa. Opeleita ei vuokraamossa juuri sillä hetkellä ollut, mutta eipä hätää, ilmaisella autoluokan korotuksella saisimme paremman auton samaan hintaan allemme. Loistavaa! Mutta... hetkinen, tällä autollahan ei saisi ajaa muun muassa Itä-Europan maihin, joista osa kuului alustavaan reissusuunnitelmaamme. Yritimme selvittää, miksei niihin saanut ajaa, mutta vastaus oli hyvin epäselvä; ne ovat vaarallisia maita. Selvitimme seuraavaksi, voisimmeko saada autoluokan alennuksen. Ei, se ei ollut mahdollista. Meillä oli kaksi mahdollisuutta. Joko vaihtaa reissusuunnitelmaa (unohtaa nämä vaaralliset maat) tai ottaa alle hienompi auto, josta joutuisimme maksamaan ekstraa noin 400 euroa, mutta saisimme ajaa minne vain. Kyllä ärsytti. Harjoittelijatypyä vaikeassa tilanteessa neuvomaan tullut kalju mies ei armoa tuntenut, vaan tylytti omaa näkemystään tilanteesta miettimättä ollenkaan asiakaspalvelun näkökulmaa.
Pidimme tuumaustauon. Mitä tehdä? Tässä tilanteessa olemme seisseet ennenkin pohtien, maksaako lisää vai unohtaako koko juttu. Olimme maksaneet etukäteen vuokra-auton, (jotta voisimme vain napata auton avaimet ja pääsisimme suoraan baanalle) joten koko vuokrauksen peruminen ei tullut kysymykseenkään. Päätimme maksaa vähän ekstraa, jotta matkasuunnitelma pysyisi mahdollisimman avoimena. Autohan osoittautui opettajapariskunnalle melkoiseksi luksukseksi; Volvo xc60. Uuden auton ja nahkapenkkien tuoksu, autolla ei oltu ajettu kuin parituhatta kilometriä. Sipsiä ja Haribon kolapulloja välipalaksi ja eikun moottoritielle. Onneksi minun ei tarvinnut istua ratin taakse, sillä moottoritien vauhti hirvitti toden teolla pelkääjän paikalla istunutta. Vaikka meilläkin oli parhaimmillaan 160 lasissa, jotkut paahtoivat ohituskaistaa niin kovaa, että korvissa viuhui. Ei mitään järkeä!
Onneksi Mikko oli tutustunut Euroopan ajosääntöihin etukäteen, sillä Itävaltaan ja Sveitsiin ajettaessa tarvitsee nk. Vignetet, moottoritieluvat, joita ilman ainakin Sveitsiin saapuessa sakot ovat tuntuvat. Ostimme tuulilasiin liimattavat tarrat vähän ennen rajaa paikalliselta huoltoasemalta, ne maksoivat yhteensä noin 45 euroa, Sveitsin lupa on voimassa vuoden ja Itävallan kymmenen seuraavaa päivää.
Reissu on virallisesti alkanut, pääsimme turvallisesti perille Sankt Galleniin. Välimatkathan täällä ovat suhteellisen lyhyitä ja Munchenistä Sveitsiin ajoi vain vajaan kolme tuntia.
Täältäpä kuuluu taas jossakin vaiheessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti