| Taas mennään! Lentokoneella tietysti... |
Jos viimeiset kolme viikkoa oltiin Mikon unelmakohteessa,
niin nyt on sitten mun unelmakohteen vuoro! Tätä on odotettu ja odotukset ovat
olleet kovat. Aurinkorantaa ja lämmintä keliä vuorokauden ympäri, aijaijai.
Viiden tunnin lento Uudesta-Seelannista Ranskan Polynesian pääsaarelle,
Tahitille, ja sieltä seuraavana päivänä tunnin lento 300 kilometrin päähän
saarelle nimeltä Maupiti. Maupiti on pieni saari, jolla asustelee ainoastaan
1200 ihmistä ja ympärysmitta on vaivaiset yhdeksän kilometriä. Saarella ei ole
myöskään turisteja kuin vain kourallinen.
| Maupitin pääsaari ja meidän rantamökkimme. |
Jo lentokoneesta katsottuna Maupiti näyttäytyi huikaisevan
kauniina. Pääsaarta ympäröi kehän muodossa pitkulaisemmat saaret, joita
kutsutaan täällä motuiksi. Merivesi oli täydellisen kirkasta ja turkoosia ja koralliriutat
pystyi erottamaan selvästi aaltojen joukosta. Maupitin lentokenttä oli
vaatimaton puinen ulkoilmarakennus ja laskeutuessamme kentälle alkoi armoton
vesisade. Jatkoimme pienellä veneellä matkaa lentokenttämotulta pääsaarelle,
jossa meitä vastassa oli majapaikkamme isäntä ja emäntä kauniiden
kukkaseppeleiden kera. Isäntä oli jäyhä ranskalaismies, joka on asustellut
Maupitin saarella 25 vuotta ja toiminut myös Tahitilla jonkun koulun rehtorina.
Emäntä oli pieni, kaunis ja ehkä muutamia vuosia miestään nuorempi vietnamilainen
nainen. Kuten ehkä tiedätte, ranskalaisten englanninkielentaito on yleisesti
ottaen aika olematonta. Niin oli meidänkin isäntäväen englanninkielen laita,
joten paikkojen ja tilojen esittelystä sai aina vähän arvailla, mistä mahtoi olla
kyse.
| Mökki sisältä. |
| Maisemat ulkopuolelta. |
Joka tapauksessa seuraavan puolentoista viikon mökkimme on
iso ja se on kymmenen metrin päässä merenrannasta. Ja minkälaisen rannan!
Vitivalkoista hiekkaa, ennennäkemättömän kirkasta merivettä. Ja koska turisteja
ei tällä saarella juurikaan ole, rantaa voisi melkein kutsua yksityisrannaksi. Ensimmäisenä
päivänä aurinkorasvasta huolimatta poltimme itsemme aika pahasti. Emme olleet
suorassa auringonpaisteessa kuin ehkä puolisen tuntia, aurinko kyllä tuntui
polttavan kuumalta iholla. Kumpikaan ei kuitenkaan uskonut palavansa, olihan
meillä Malesian jäljiltä aika hyvät pohjat auringonotosta alla. Niin siinä vaan
kävi, että illalla naureskelimme toistemme punaisuudelle. Seuraavina parina
päivänä ei ollutkaan sitten mitään asiaa auringonottoon. Onneksi kelitkin
olivat suhteellisen pilviset.
Päivät täällä hujahtavat nopeasti ohi, vaikkemme olekaan
puuhastelleet mitään erikoista. Päivät kuluvat lähinnä rantahietikolla kirjaa
lukien, käyskennellen pitkin rantoja, meloen ja uiden. Uiminen on mielenkiintoista
ja jännittävää, sillä kotirantamme edustalla uiskentelee usein myös muutamia
piikkirauskuja. Harmi, ettei saatu napattua niistä yhtään kuvaa – ainakaan
vielä. Rannalla hipsuttelee myös eriskummallisen näköisiä ja kokoisia koiria,
jotka ovat ystävällisiä ja niitä on mukava rapsutella.
| Kohti kotosaarta vastakkaiselta motulta! Tämän matkan olisi voinut myös kahlata. |
| Rapsutettavia kavereita riitti. |
Vaikka tämä saari onkin lähes kaikin puolin jokaisen
auringonpalvojan unelmakohde, on täällä omat haasteensa. Haastavaa on
kielellisesti, koska kukaan ei puhu muuta kuin ranskaa ja ruokalistat ovat vain
ja ainoastaan ranskaksi. Sen lisäksi saaren hintataso on mielettömän kallis.
Puhutaan hinnoista Suomen tasossa. Myös ruokakauppoja sekä ravintoloita on
vähänlaisesti ja niissä on rajattu valikoima. Jos joku loppuu, täytyy odottaa
seuraavan rahtilaivan tuloa. Tällä hetkellä lähiravintolasta on kaikki liha
loppu ja vain kalaa saatavilla (seuraava laiva tulee kymmenen päivän päästä). Koska
en niinkään välitä kalaruuasta, tilanne oli aika ikävä, kun oli pakko syödä
jotain outoa ja tuntematonta kalaa nimeltä mahi mahi. Loppujen lopuksi tämä
mahi mahi oli kuitenkin erittäin herkullista. Luovutimme ensimmäisen illan
jälkeen ravintolan suhteen ja siirryimme kaupan puolelle. Saaliina oli
nuudeleita, spagettia, purkkinakkeja ja tomaattikastiketta. Ja viisi levyä
suklaata!
Onneksi suklaata voi syödä aamupalalla, lounaalla,
päivällisellä ja välipaloilla. Suklaasta puheen ollen, täällä alkaa olla
iltapalan aika, joten taidankin tästä hipsiä jääkaapille suklaalevyn kimppuun.
Palailen linjoille taas lähipäivinä, joten pysykäähän kuulolla.
Toivottavasti muistitte käännellä siellä kellot talviaikaan.
Hienot kuvat upea kohde
VastaaPoistaNäkyikö hyttysiä yhtään?
VastaaPoistakaukokohteet kiehtoo mutta tautiriskit mietityttää
Moi Susanna! Valitettavasti hyttysistä ei täälläkään pääse eroon, eli kyllä niitä pörräilee. Ranskan Polynesiassa ei kuitenkaan ole malariaa ja riski saada dengue on pieni. Reissuun voi lähteä hyvillä mielin, kun perehtyy alueen tauteihin ja ottaa hyvän matkavakuutuksen. Toki ymmärrän, että taudit mietityttää, niin ne mietityttää aina minuakin ennen reissua. Täällä on oppinut, että pelon takia ei kannata jättää haaveita toteuttamatta, vaan tehdä ne omista peloista ja riskeistä huolimatta. Eikun matkaan vaan!! :)
VastaaPoistaok hyvä tietää :) oliko teillä mitä kaikkia rokotteita?
VastaaPoistakeltakuumetta ei ilmeisesti siellä tarvitse pelätä eikä koleraa
Ollaan maailmanympärimatkalla, ja kun vieraillaan useammissa maissa, on meillä aikamoinen liuta rokotteita otettuna (a+b hepatiitit, japanin aivokuume, lavantauti, aivokalvontulehdus, malarialääkekuuri)
VastaaPoistaRanskan Polynesiassa pärjää kyllä varmasti vähemmälläkin. Uskoisin, että hepatiittirokotukset riittävät. Ajankohtaiset rokotussuositukset kannattaa kuitenkin aina tarkastaa ennen lähtöä rokotusasemalta :) Eikä tarvitse pelätä keltakuumetta, eikä koleraakaan. Niitä ei täällä ole.