Welcome to the jungle!

Bukit Lawang, Sumatra, Indonesia. Kuala Lumpurista lento Medanin Kualanamun lentokentälle kesti vain vajaan tunnin. Medanin lentokentältä varsinaiseen määränpäähämme Bukit Lawangiin kilometrejä olisi jäljellä 80. Kuulostaa toiselta tunnin matkalta autolla. Niinpä niin, tunnin matka jäi haaveeksi. Ruuhkasta johtuen matka kesti melkein neljä tuntia. Automatkan maisemat eivät olleet mitenkään järisyttävän kauniita. Vieri vieressä olevia keskeneräisiä betonirakennuksia ja joidenkin välissä pieni bambusta kyhätty hökkeli, jossa myytiin erilaisia juomia. Molemmin puolin ihmisiä käveli ruuhkaksi asti tienpenkoilla. Tiellä oli aasialaiseen tyyliin monenlaista matkantekijää moposta autoon. Välillä ruuhkan keskelle hyppäsi mainosmiehet ison muovisen lakanan kanssa mainostaen skoottereita. Heitin vitsillä, että pitäisiköhän harkita mopon ostamista meillekin, varmaan olisi lähtenyt suht halvalla.

Vaikka matka oli pitkä, se taittui hyvinkin nopeasti, sillä meillä oli automatkalla seuraa. Tapasimme lentokentällä saksalaisen pariskunnan, joilla oli sama määränpää. Saimme siis jaettua kuljetuskustannukset ja heidän kanssaan oli mukava jutustella. Myöhemmin matkan aikana kävi ilmi, että olimme aamuvarhaisella lähteneet Kuala Lumpurista ihan tismalleen samasta hotellista lentokenttää kohti. Hauska yhteensattuma!

Pikkuhiljaa ruuhka alkoi hälvetä, tie muuttui mutkaiseksi ja töyssyiseksi ja tietä alkoi reunustaa palmumetsä. Päätin ottaa nokoset. Ei ollut kovin hyvä ratkaisu noin pomppuisella tiellä, mutta herätessäni olimme perillä. Olimme syöneet viimeksi kuudelta aamupalan ja kello hipui kohti kolmea. Vähän pitäisi vielä jatkaa apostolinkyydillä, sillä autotie ei vienyt hotellille asti. Kaivoin hätäpäissäni Oreo-keksit repusta esille ja ahmin niitä kävellessämme hotellille, mutta onneksi matka ei ollut pitkä.

Bukit Lawangin pääkatu.

Kaikki paikalliset vastaantulijat hymyilivät ja toivottelivat  joko tervetulleeksi Bukit Lawangiin tai viidakkoon. Tunsimme olomme hyvin tervetulleeksi. Samoin tunsimme Balilla kolme vuotta takaperin. Indonesiasta on kehkeytymässä hyvää vauhtia meidän lempparimatkailumaa!

Vasemmalla puolella kinttupolkua kuohui kirkasvetinen joki. Oikealla puolella nousi vehreä viidakko korkeuksiin. Molemmin puolin tietä oli erinäköisiä majatalojen bambumajoja, joista yksi, Green Hill Inn, oli meidän majatalomme nimi. Työntekijäporukka istui pyöreän pöydän ääressä paikan ravintolassa soitellen rennosti kitaraa. Meidän saapuessa he toivottivat meidät tervetulleeksi drinkkeineen päivineen. Paikalliset mehut! Ne ovat taivaallisen hyviä, sanoinkuvaamattomia! Tuoreita muikean makeita hedelmiä sekoitettuna jäähän. Aion juoda joka päivä niin monta mehua kuin mahdollista! Hymy nousi huulille ja tuntui mukavalta olla juuri täällä. Tunnelma oli mahtava ja maisemat vihreine liaaneineen ja virtaavine koskineen olivat rentouttavat.

Bukit Lawangin läpi menevä joki: Bohorok.

Majoituksemme ei poreammeen ja pyöreän sekä muhkean sängyn jälkeen miellyttänyt meikäläisen silmää. Oli jotenkin vaikea tottua ahtaaseen ja pimeään bambumajaan, jossa vilisti ties minkälaista mönkijää katossa ja sängyn ympärille levittäytyvää hyttysverkkoa oli korjattu laastarilla. Patja sängyssä oli muhkurainen ja lakanat näyttivät tuhnuisilta. Vilahtipa hyllyssä myös vilkasliikkeinen torakka. Noh, onneksi terassi oli varsin miellyttävä riippumattoineen ja viidakkomaisemineen. Terassilla piti vain olla varovainen tavaroiden kanssa: majatalon työntekijät varoittelivat varastelevista apinoista ja mitään ei saisi jättää näkyville ja ikkunat olisi mieluusti pidettävä kiinni. Eipä näkynyt apinoita illalla.

Seuraavana aamuna heräsin hirvittävään jysähdykseen katolla. Sitä seurasi ääni, joka kuulosti vierivältä kiveltä. Ääni valui katolta meidän terassille. Kello oli vasta seitsemän, enkä olisi millään viitsinyt avata silmiäni. Avasin kuitenkin. Ikkunasta näkyi, kuinka eräs pitkähäntäinen ystävämme availi eilisen suklaapatukan kääreitä käsissään ja etsi syötävää. Taisi jotain löytääkin, sillä tyytyväisenä se nuoli paperia ja istuskeli kaiteella. Apinaystävämme olivat saapuneet. Ummistin silmäni vielä hetkeksi muhkuraiselle patjalle.

Nopeat napparit terassillamme.

Matkalla Bat cavesille

Ensimmäisenä viidakkopäivänä seikkailimme lepakkoluolalle. Kylmät vesipullot kantoon ja menoksi! Matkalta saimme myös paikallisen, ihan hyvin englantia puhuvan oppaan esittelemään luolaa. Hän kertoi leikkineensä koko lapsuutensa luolissa ja tunsi ne kuin omat taskunsa. Matkalla luolalle näimme jotain sellaista, mitä olen monta vuotta haaveillut näkeväni. Hedelmätarhan! Hedelmätarhassa kasvoi muun muassa  ananaksia, banaaneja ja passion- hedelmiä. Kävelimme läpi hedelmätarhan kohti tiheämpää palmukasvustoa ja saavuimme vihdoin luolan portille. Vähän matkaa piti kavuta alaspäin vaikeakulkuista polkua pitkin, mennä varovasti liukkaista kalliokohdista ja ylittää kapea puusilta. Sitten olimme perillä luolan suulla. Ensimmäinen aukko oli iso ja korkea. Sisältä työntyi kasvoihin kylmä ja kostea henkäys. Se haisi aavistuksen ummehtuneelta. Sytytimme taskulamput ja siirryimme lepakoiden valtakuntaan.

Siinä se ananas kasvaa!

Siitä kolosta sitten vaan sisälle.

Pimeää, mutta hienoa!

Luolan seinät olivat nihkeät ja viileät kädellä. Joka paikkaan kättä ei viitsinyt laskea, koska siellä vilisi erilaisia pieniä ja vähän isompiakin monijalkaisia otuksia. Ylhäältä katosta kuului naksuttavaa ääntä. Oppaamme kehotti tähtäämään lampun valoa kattoa kohti. Siellä ne riippui. Mustat mötikät, joiden kiiluvat silmät killlittivät kohti meitä. Onneksi ne pysyivät katossa, vaikka me lamppuinemme häiritsimmekin niiden unia. Jotain märkää tippui olkapäälleni. Uskon sen olevan lepakonkakkaa, mutten paniikissani ehtinyt sitä sen enempää tutkia, ennen kuin pyyhin sen Mikon paidanhelmaan. Yäk!

Oli helpottavaa päästä pois ahtaista ja kapeista luolan käytävistä takaisin kirkkaaseen ja lämpimään ilmaan. Luola ehdottomasti oli kuitenkin vierailemisen arvoinen paikka, mitään tuollaista en ole ennen nähnyt. Loppuilta sujuikin pakatessa huomista oikeaa viidakkoreissua varten. Kahden päivän vaellus viidakossa orankeja bongailemaan. Ei meinannut uni tulla yöllä silmään, kun tuleva reissu vähän jännitti.