Phong Nha Ke Bangin luonnonpuisto

Kuusisataa kilometriä yhdessätoista tunnissa. Siitä voi lyhyemmälläkin matikalla laskea, että keskinopeus ei päätä huimannut junamatkallamme Hanoista Phong Nha Ke Bangiin. Huonosti toimiva ilmastointi, täyteen ahdettu junavaunu, rikkinäiset penkit ja huutavat lapset. Ai että tätä junamatkustamisen ihanuutta!  Varasimme vielä päiväjunan yöjunan sijaan, koska ajattelimme, että matkalla on hienoja maisemia, joita voisi katsella. Eipä voinut, kahdestakaan syystä. Ensimmäinen oli se, että hienoja maisemia ei matkan varrella juurikaan ollut. Toinen oli se, että edessämme istuva vanhempi rouvashenkilö veti aurinkosuojaverhon tiukasti alas. Hänen nukahtaessaan hivutimme verhoa hieman ylemmäs, mutta mummelin herätessä hän kiskaisi verhon takaisin alas ja vahti sitä kyynärpäällään. Se niistä maisemista. 

Juna oli kaiken hyvän lisäksi vielä tunnin myöhässä, mutta onneksi vihdoin saapuessamme juna-asemalle taksikyyti hotellillemme järjestyi helposti ja suht edullisestikin. Kellon lähestyessä iltakymmentä olimme kirjautuneet sisään hotelliin ja hakeneet take away pizzan läheisestä pizzeriasta. Mussutimme sitä kylmän kokiksen ja Haribon nallekarkkien kanssa hotellimme sängyllä ja katsoimme telkkaria. Vähän niin kuin kotona! Paitsi että telkkarista ei tullut muuta kuin vietnamilaisia ohjelmia.

Phong Nha Ke Bangin luonnonpuisto on Unescon maailmanperintökohde ja kansallispuisto on luotu suojelemaan yhtä maailman suurimmista karstialueista. Luonnonpuistossa on metsää ja noin kolmesataa luolaa. Vuonna 2009 brittiläinen tutkimusryhmä on löytänyt maailman suurimman luolan Son Doongin, tästä puistosta. Pituutta maailman suurimmalla luolalla on yli viisi kilometriä, korkeutta kaksisataa metriä ja leveyttä 150 metriä. Turisteille maailman suurimmassa luolassa vierailu on mahdollista, jos on valmis keventämään kukkaroaan siitä hyvästä. Vierailu luolassa nimittäin maksaa 3000 dollaria.

Onneksi tällä alueella on nähtävillä myös muita, hieman halvempia luolavaihtoehtoja. Itse luonnonpuistoon meneminen on ilmaista, mutta mikäli haluaa vierailla luolassa tai kävellä viidakossa, pitää jokaisesta aktiviteetista maksaa erikseen. Luolien sisäänpääsymaksu on noin kymmenen euroa henkilöltä. Kansallispuistoa ristiin rastiin menee hyväkuntoisia asvalttiteitä ja niiden varrella on selvästi opastettu, mikä luola löytyy mistäkin. Toisaalta puistoon järjestetään myös paljon eripituisia retkiä päiväretkistä yön yli – retkiin ja hinnat näistä retkistä ovat erittäinkin kohtuullisia.

Me teimme vierailumme aikana molemmat: kävimme kruisailemassa luonnonpuiston nähtävyyksiä omine nokkinemme mopolla ja toisena päivänä osallistuimme luolaretkelle.

Ensimmäisenä päivänä vuokrasimme skootterin ja ajoimme hotelliltamme noin puolisen tuntia luonnonpuistoalueelle. Koska pääsisimme tulevalla retkellä käymään useammassakin luolassa, päätimme mennä vierailulle Botanical Gardeniin. Olemme vierailleet aiemminkin reissuillamme puutarhoissa oikein innokkaasti, sillä olemme kumpikin oikeita viherpeukaloita. Eli siis toisin sanoen Mikko ei muista kastella kaktuksiakaan ja minä olen tappanut yhden kukan imuroimalla. Olimme siis hieman epäileväisiä ratkaisustamme mennä puutarhaan, mutta kun oli koko päivä aikaa, eikä oikein muutakaan tekemistä, niin rohkeasti astuimme puutarhan porteista sisälle.

Itse asiassa kierroksesta puutarhassa tuli oikein mukava. Se ei vastannut yhtään aiempaa kasvihuonekokemusta  Singaporesta, jossa kukkahattutädit ottivat toinen toistaan värikkäämpien kukka-asetelmien edessä itsestään selfieitä. Päin vastoin tämä Botanical Garden oli luontopolku viidakossa, joka päättyi vesiputoukseen. Ei ollenkaan hullumpi tapa hikoilla ensin tuntia vehreän viidakon keskellä ja pulahtaa sen jälkeen uimaan raikkaaseen vesiputoukseen.

Vaellusta botanical gardenissa

Vesiputous kierroksen päätteeksi

Toisena luonnonpuistopäivänä heräsimme aikaisin. Kahdeksalta oppaamme, Summer, tuli noutamaan meidät hotelliltamme ja matkasimme vanhanaikaisella pakulla kohti luonnonpuiston portteja. Meillä kävi tuuri, sillä muita osallistujia ei retkelle ollut, joten saimme samaan hintaan yksityisretken.

Aivan aluksi vierailimme Elephant Cavella. Nousimme jyrkkää, kivikkoista polkua viidentoista minuutin ajan luolan suulle. Muita turisteja luolassa ei ollut, sillä tähän luolaan oli pääsy vain ja ainoastaan meidän matkanjärjestäjällä. Astuimme sisään pimeään, kosteaan ja viileään luolaan. Katosta kuului lepakoiden sirkutusta. Niitä oli hankala nähdä, koska luola oli korkea, mutta silloin tällöin joku musta olio lennähti liikkeelle yläpuolellamme. Katosta lattiaa kohden valui stalaktiitteja; tippukiviluolan puikkomaisia muodostelmia. Näimme myös lattiasta kasvavia pylväitä, stalagmiitteja.

Koska muita tällä reissulla ei ollut, opas vei meidät huoneeseen, jonne ei ison ryhmän kanssa voi mennä. Huoneeseen pääsy vaati jo vähän kiipeilemistäkin, sillä sinne mentiin  kapeasta ja teräviä kiviä sisältävästä aukosta. Ensin kiivettiin metri ylöspäin, jonka jälkeen piti kiepsahtaa takaperin ja laskeutua parin metrin matka alas. Piti olla tarkkana, sillä yksikin jalan lipsahdus olisi saattanut johtaa tippumiseen. Kun pääsimme huoneen perälle, opas pyysi meitä sammuttamaan lamput. Oli pilkkopimeää, täydellisen hiljaista ja kosteankylmää. Vaikka pimeässä oli usemman minuutin, silmät eivät adaptoituneet hämärään, eli valoa ei tullut mistään. Täysin pimeässä ja hiljaisessa tilassa oleminen olisi varmasti ahdistavaa pidemmän päälle, joten onneksi lampun sai laittaa päälle jo muutaman minuutin jälkeen.

Seuraavaksi matkasimme tiheässä viidakossa noin parin tunnin ajan. Suurimman osan ajasta vaelsimme joessa mennen virtaa ylöspäin. Vaikka sukat, kengät ja housutkin kastuivat kävellessä, oli mielenkiintoista tehdä vesivaellusta. Miksemme sitten vaeltaneet esimerkiksi uikkareissa, vaan pitkät housut ja paita oli pakollinen varuste? Tähänkin oli syynsä, sillä joenvarressa kasvoi myrkkymurattia, jonka pistos on kuulemma kivulias.

Saavuimme hikisen vaellusurakan jälkeen turkoosinsinisenä hohtavalle laguunille, jonne sai pulahtaa ennen kevätrullalounasta. Vesi oli sen verran syvää, että läheisiltä kallioilta sai hypätä veteen. Minäkin uskalsin hetken empimisen jälkeen hypätä matalammalta kalliolta veteen.

Lounasta miljoonien hyttysten ympäröimänä

Herkullisen lounaan jälkeen matka jatkui kohti Tra Ang – luolaa. Tähän luolaan ei pääsisikään kuivin jaloin, vaan olisi puettava pelastusliivi ylle, laitettava kypärä päähän ja uitava luolaan. Tämä oli jotain täysin uutta meille ja minua jännitti jonkun verran etukäteen. Olin jo miettinyt etukäteen, etten välttämättä lähtisi uintireissulle ollenkaan, mutta kun muita turisteja ei reissulla ollut mukana, niin olihan se mentävä.

Matkan alku oli haasteellinen, sillä kiipesimme läpi terävien ja isojen kivien kohti luolan suuta. Pian me saavutimmekin tumman onkalon – eikun hyppy tuntemattomaan. Uimme puolisen tuntia vastavirtaan, kohti pimeyttä. Tässäkin luolassa asusteli lepakoita, jotka nukkuivat pää alaspäin luolan katossa. Aivan luolan perällä opas käski taas sammuttaa lamput ja pimeys valtasi meidät. Lähdimme uimaan pimeydessä sisääntulosuuntaa kohti, mutta aika äkkiä suuntavaisto meni sekaisin, eikä ollutkaan enää varma, mihin suuntaan piti uida. Tässä vaiheessa meikäläisen hermot petti ja oli pakko sytyttää lamppu. Uskalsin kuitenkin myöhemmin sammuttaa valon uudestaan ja tässä vaiheessa luolan suulta näkyi kajastus, joka johdatteli meidät takaisin päivänvaloon.

Luolaseikkailun jälkeen saimme kuumaa teetä ja kylmää kokista ja kyydin takaisin hotellillemme. Retkipäivä oli meistä molemmista onnistunut, ja vaikkemme mitään luolaihmisiä olekaan, oli tämä jotain täysin erilaista ja uutta ja teki päivästä siksi ikimuistoisen. Luolien ja viidakon lisäksi luonnonpuiston ympärillä ei juurikaan ole nähtävää, joten on aika lähteä jatkamaan taas matkaa.

Viikko maaseudulla Sapassa

Good morning Vietnam! Sa Passa ollaan! Majoitumme keskellä riisipeltoja pienessä vietnamilaisen perheen pitämässä hotellissa, jossa on oikein mukavasti sisustettu huone, uima-allas ja kaksi rapsutuksista nauttivaa turrea. Täällä meillä taitaakin olla koko reissun pisin stoppi, koska olemme täällä viisi yötä.

D&D Eco Sapa - hotellimme 

Lucky oli aina rapsutuksia vailla

Ensimmäisenä päivänä teimme viidentoista kilometrin näköalavaelluksen joen vartta seuraillen ja välillä vehreille kukkuloille nousten. Koska on sadekausi, vaelluspolut olivat paikka paikoin aika mutaisia ja askelten sijoittamiseen sai keskittyä toden teolla, ettei liukastunut. Kävelimme läpi tiheiden bambumetsien, kirkkaan vihreiden riisiterassien ja ohitimme muutaman kylänkin. Kylissä talot olivat toinen toistaan mielenkiintoisimmin rakennettuja puutaloja, joiden pihalla vilisti niin ketteräjalkaisia kananpoikia kuin ruokaa etsiviä koiriakin. Nenään lehahti sieltä täältä ummehtunut lehmänlannan haju ja taisimme muutaman röhkivän possunkin bongata matkan varrelta. Useaan otteeseen näimme myös kämmenen kokoisia oransseja perhosia, jotka lehahtivat isoissa parvissa taivaalle aivan nenän edestä.

Lounaspaikka. Ei mikään kaunotar ulkoapäin, mutta ihan hyvä ruoka

Matka kävi alas asti

Toisena päivänä vuokrasimme maastopyörät. Maastopyörän vuokraaminen on täällä paljon kalliimpaa kuin skootterin vuokraus, mutta halusimme siitä huolimatta ottaa pyörät allemme. Majatalomme isäntä suositteli 13:sta kilometrin päässä olevaa kylää pyöräilyn määränpääksi ja sinne otimme suunnan aamuyhdentoista kieppeillä. Alkumatka oli kivikkoista, mutaista ja mutkaista tietä, mutta viimeiset viisi kilometriä etenimme tasaista ja asvaltoitua tietä pitkin. Ne viimeiset viisi kilometriä sujuivat muutenkin kuin tanssi, sillä saimme ajella piiiiiitkän alamäen aina kylään asti. Söimme lounaan joen varressa pienessä ravintolassa; kanaa ja riisiä. Tämän jälkeen pyöräilimme vielä kylän ympäri ja päätimme aloittaa paluumatkan. Koska tullessa olimme ajaneet alamäen, edessä olisi ylämäki. Jyrkkä sellainen. Aiemmin kylään laskeutuessani jokainen sekunti mäenlaskua teki pahaa, koska tiesin, että minun pitäisi kiivetä sieltä myös ylös. Aloitimme nousun. Joitakin pätkiä oli pakko taluttaa, sillä mäki kävi liian jyrkäksi ajaa. Juuri sopivasti myös pilvet aukenivat ja aurinko alkoi paistaa kirkkaalta taivaalta. Voi sitä hien määrää! Onneksi olimme varautuneet ylämäkeen useammalla vesilitralla. Kun mopot vilistivät ohitsemme, mietin useasti, kuinka tyhmä pitää olla vuokratessaan mieluummin pyörän skootterin sijasta. Lopulta onneksi saavutimme huipun ja raahauduimme viimeiset pari kilometriä takaisin hotellille. Virkistävä uinti, lautasellinen tuoreita hedelmiä ja päiväunet riippumatossa kuuluivat pyörälenkin jälkeen loppuillan suunnitelmiin.

Paita vielä suht kuiva tässä vaiheessa päivää

Kylässä joen varrella

Kypärätkin oli

 Viimeisenä kokonaisena päivänä tutustuimme ympäristöön skootterin kyydistä. Ajoimme ylös mutkaista vuoristotietä ja löysimme uljaasti alaspäin ryöppyävän vesiputouksen. Muutamat kuvat otettuamme jatkoimme matkaa ylöspäin. Tuuli oli vuoristossa aika napakka ja sieltä täältä tipahteli vesipisaroitakin. Enää ei ollut myöskään niin lämmin kuin alhaalla kylässä. Paikalliset kävelivät ympäriinsä toppatakeissa, me tarkenimme kuitenkin ihan hyvin vielä t-paidoissa. Kun maisemat oli nähty, palasimme kylään lounaalle, hierontaan ja synttärikakulle. Oli minun virallinen synttäripäiväni, vaikka juhlimmekin sitä jo viikko sitten risteilyn merkeissä. Lounaan jälkeen jatkoimme huristelua Sapan lähimaastoissa ja eksyimme Cat Cat – nimiseen kylään. Siellä ei ollut mitään erityistä nähtävää, paljon kiinalaisia turisteja. Meidän oli tarkoitus ajella pimeän tuloon asti, mutta vesisade yllätti meidät. Emme halunneet kastua läpimäriksi, joten suuntasimme etuajassa hotellille.

Ja eikun menoksi

Välijumpat ennen lounasta

Synttärisankarin suklaakakku

Cat Catin kylä

Tuoretta passionmehua ja taas jaksaa

Sapan kolme päivää olivat mukavan vaihtelevia, kun saimme tutustua ympäristöön jalan, pyöräillen ja mopoillen. Vierailun pituus oli mielestämme juuri sopiva, sillä nähtävyydet ehti tutkiskella, mutta lisäpäiville ei olisi ollut tarvetta. Palasimme tänään takaisin solmukohtaamme, Hanoihin, yhdeksi yöksi. Huomenna matka jatkuu junalla Vietnamin itärannikkoa pitkin Phong Nha ke Bangin luonnonpuistoon.

Back on track! Takaisin Hanoissa

Risteilyä Halonginlahdella

Lähdimme muutama päivä sitten Hanoista minibussilla kohti Halonginlahtea. Auto oli viimeisen päälle varusteltu, sillä mukavien ja isojen nahkapenkkien lisäksi sieltä löytyi niin wifit kuin latauspistokkeetkin. Mikko oli varannut meille kuljetuksen Halonginlahden rantakaupunkiin, jossa meillä oli hotelli varattuna pariksi yöksi. Hän sanoi, että saimme kuljetuksen tosi halvalla, sillä minibussi oli kuljettamassa turisteja risteilyalukselle ja yritys myi ylijääneitä paikkoja bussista huokeaan hintaan. Olin katsellut risteilyjä netistä ja risteilyalukset näyttivät upeilta – samoin kuin maisematkin. Muutaman kerran saatoin Mikolle heittää vitsillä, että kylläpä tuollainen luksusristeily olisi aika mahtava juttu. Koska risteilyt ovat tässäkin maailmankolkassa suhteellisen hinnakkaita, päädyimme edullisempaan ratkaisuun: hotellimajoitukseen maissa ja päiväristeilyyn kaupungista.

Matka Halonginlahdelle kesti viivasuoraa moottoritietä noin kaksi tuntia. Saapuessamme perille maisemat eivät näyttäneet kovinkaan kummallisilta. Lahdella näkyi vanhoja, ruostuneita rahtialuksia, merikontteja ja tien molemmin puolin oli pieniä myyntikojuja, joista sai ostaa kylmää juotavaa. Yhtäkkiä pysähdyimme terminaalin näköisen rakennuksen kohdalla ja Mikko totesi, että tässä risteilyalukselle menijät jäävät odottamaan laivaansa ja myös meille kuuluu kuljetuksen hintaan tervetuliaisteet, jonka jälkeen jatkamme matkaa kaupunkiin pienellä veneellä, koska perille asti ei menisi tietä.

Tässä vaiheessa ajattelin, että toivottavasti matka EI jatku tällä... 

Valkoiseen paitaan ja mustiin housuihin pukeutunut mies tuli hakemaan matkalaukkumme ja teet juotuamme meidät ohjattiin pieneen, tuulettimilla varusteltuun, puupaneeliseen veneeseen. Ihmettelin hetken, miksi meidän matkatavarat menee eri kyydillä, mutta en jäänyt miettimään sitä sen enempää. Matka siis jatkui pienellä kovaäänisellä veneellä ja ohitimme upean risteilyaluksen Kun veneemme alkoi kääntyä kohti tätä risteilyalusta, ajattelin, että ok, nyt pudotamme risteilijät kyydistä pois ja matka jatkuu kohti mannerta. Siinä vaiheessa Mikko sanoi, että “hyvää syntymäpäivää, astu laivaan”  Olin kuin puulla päähän lyöty ja aivan ihmeissäni. Tuonneko? Oikeasti? Kaksi yötäkö? Siistiä! Olin ollut kyllä niin höynäytettävissä, enkä ollut yhtään osannut epäillä mitään. En edes viimeisessä vaiheessa, vaikka matkatavarammekin oli otettu kuljetukseen. Mikko osasi taitavasti kyllä myös huijata viimeiseen asti, sillä varasimme oikeasti hotellin kaupungista, mutta Mikko oli perunut sen heti varaamisen jälkeen. Ja toisaalta, oikeaan synttäripäiväänihän oli tässä vaiheessa vielä viikko, joten en senkään puolesta osannut odottaa lahjaa etukäteen.

Paattimme

Mikko kyllä tietää, mistä tykkään. All inclusive – risteily kaikin herkuin uudella, tyylikkäällä laivalla. Hyttimme oli niin hieno, etten varmaan koskaan ole ollut niin hienossa huoneessa! Isoista ikkunoista näkyi maisema merelle; meri hohti smaragdinvihreänä, aurinko paistoi ja karstivuoret nousivat jylhinä vedestä taivasta kohti. Minibaarissa odotti kylmää juotavaa ja tuoreita mangoja ja kylpyhuoneessa oli suuri kylpyamme ikkunan edessä. Oma pieni parvekkeemme oli varusteltu pöydällä ja kahdella tuolilla. Voisikohan tänne jäädä pidemmäksikin aikaa, sillä tämä oli aivan täydellistä!

Onnellinen synttärisankari

Risteilyyn kuului kaikki ruuat ja saimmekin parin päivän aikana maistella herkullisia vietnamilaisia ruokia. Aamupalat ja lounaat olivat buffettyyppisiä, mutta iltaisin söimme varmaan kuuden ruokalajin illallisen. Annokset olivat koristeellisia, sisälsivät monipuolisesti kasviksia, kala – ja liharuokia ja jälkiruuaksi saimme esimerkiksi tuoreita hedelmiä ja vastaleivottua kakkua.

Alkupala numero kaksi

Ensimmäisen päivän luolavierailu

Päiviin kuului myös ohjattua toimintaa ja retkiä. Ensimmäisenä päivänä menimme soutuveneellä tutustumaan karstivuorella olevaan luolaan. Toisen päivän retki suuntautui lähikylään, jonne pyöräilimme ja tutustuimme paikalliseen elämään. Vierailimme sairaalassa, koulussa, hautausmaalla ja paikallisessa kodissa. Tämän jälkeen meloimme pienelle saarelle ja rantauduttuamme pääsimme uimaan meren leppoisiin aaltoihin. Vaikka laivan puitteet olivat hienot ja hytti oli viimeistä piirtoa myöten mietitty, ei päivien retket vastanneet ihan risteilyn laatua. Jäi vähän tunne, että päiviin oli ollut pakko saada vain jotakin täytettä ja aktiviteetit oli pyritty rakentamaan mahdollisimman halvalla. Joka tapauksessa risteily oli kaiken kaikkiaan aivan ihana ja mieleenpainuva synttärilahja.

Kylää kohti menossa. Ensimmäinen kuvauspaussi.

Paikallista riisiviinaa molemmissa töniköissä kera kukkasten tai käärmeen. Maistaisitko? Minä en.

Private beach

Jos haluaa vierailla Halonginlahdella, suosittelen lämpimästi risteilylle menemistä. Kaikki aktiviteetit ja maisemat ovat merellä, joten säästää aikaa ja vaivaa menemällä suoraan botskille. Risteilyjä ja aluksia on monenlaisia ja -kokoisia, joten on varaa, mistä valita. Esimerkiksi ihan booking.com – palvelusta saa varattua itselleen risteilyn. Me risteilimme Azalea cruises – yhtiön laivalla.

Demonstraatio kevätrullien tekemisestä menossa

Matka jatkuu pohjoiseen vähän korkeammalle. Sinne, missä riisi kasvaa. Seuraava kohde on Sa Pa.