Chile: San Pedro De Atacama

Torres Del Painen vuoristoiset huiput ja isla de Magdalenan vaappuvat pingviinit jäivät kauas taakse aikaisin keskiviikkoaamuna, kun lentomme lähti kohti pohjois-Chileä. Kylmän pureva viima muuttui lämpimäksi tuuleksi ja paahtavaksi auringonpaisteeksi. Maisematkin muuttuivat täysin erilaiseksi, mutta tietynlainen karuus säilyi. Kahdentoista tunnin matkustamisen jälkeen (jouduimme odottelemaan jatkolentoa Santiagossa muutaman tunnin) saavuimme määränpäähämme, San Pedro De Atacaman aavikkokaupunkiin. Matkustaminen tuntui entistäkin pidemmältä ja uuvuttavammalta inhottavan flunssan takia, joten oli helpotus päästä perille.

San Pedro De Atacama on pieni kyläpahanen keskellä ei mitään. Kylä sijaitsee korkealla, 2400 metrissä merenpinnan yläpuolelta. Ehkä tästä johtuen (tai sitten ei) väkiluku ei päätä huimaa, sillä täällä asustelee vain 5000 asukasta. Aavikon olot ovat armottomat ja päivittäiset lämpötilavaihtelut ovat suuret. Päivisin aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta lämpötilan noustessa 25-30 asteeseen, kun taas öisin lämpötila tippuu usein nollan tietämiin, talvella jopa pakkaselle. Vuotuisin sadepäiviä kertyy keskimääräisesti seitsemän, eikä edes pilvisiä päiviä ole juuri ollenkaan nähtävillä. Myös ilma on äärimmäisen kuivaa ja pölyistä. Täällä mielikuva silmienkantamattomiin jatkuvasta hiekkatasangosta, jolla yksinäinen muovipussi pyörii armottoman tuulen riepoteltavana, on arkipäivää.

 

Jollekin ehkä saattaa herätä kysymys, miksi ihmeessä sitten tulla tänne? Ehkä juuri siksi, että paikka on niin erilainen verrattuna Suomeen ja maisemat ovat omalla tavalla kauniita yksinkertaisuudessaan. Ei pelkästään maisemat ole täällä yksinkertaisia, vaan myös paikalliset rakennukset. Korkeat kivimuurit reunustavat hiekkaisia tienvarsia ja samaisesta kivestä on rakennettu myös suurin osa taloista. Miksi talot pitää reunustaa niin jyhkeällä kivimuurilla? , minä ihmettelin. Mikko oli ehkä tällä kertaa minua fiksumpi: jotta pihalla olisi suojassa ikävältä hiekkatuulelta ja siellä voisi viettää aikaa. Kuulostaa järkevältä.

Meidän hotellimme sisääntulo ei näyttänyt kovinkaan viihtyisältä tai kutsuvalta, sillä myös sitä reunusti röhnäinen kivimuuri. Hintakaan ei ollut sieltä halvimmasta päästä, sillä yksi yö maksoi yli 70 euroa. Päästyämme huoneeseen, yllätys oli kuitenkin positiivinen, sillä huone oli tilava, siisti ja viihtyisä. Huoneemme oli täysin pyöreä, olkikattoinen ja suihkustakin tuli lämmintä vettä. Minuun teki kuitenkin suurimman vaikutuksen omistajan kaksi aivan ihanaa pörröistä koiravauvaa, jotka iloisina hypähtelivät pienillä töppöjaloillaan meitä vastaan ensimmäiselle aamupalalle mennessä.

Hotellimme Masairi.

Huone oli viihtyisä ja mukava.

Ensimmäisenä päivänä teimme kaksi retkeä. Ensimmäinen oli muotoa perinteinen bussituristi – retki oppaan kera ja reissumme suuntautui Valle De Lunaan, Kuulaaksoon. Kuulaaksossa on tuulen ja veden muovaamia kivimuodostelmia ja erilaisia mineraaleja, mm. suolaa. Vaihtelevien väriensä ja pintojensa takia maisema näyttää vähän samantapaiselta kuin kuussa. Laakson läpi kulki hyväkuntoinen hiekkatie ja hiekkatien varrella oli erilaisia maisemapaikkoja. Pysähdyimme niihin ihailemaan maisemia ja välillä reittimme kulki suolamineraaliluolan läpi. Retki päättyi korkealle vuorelle, (kerrankin ei tarvinnut itse kiivetä) josta ihailimme laskevaa aurinkoa ehkä noin viidensadan muun turistin kanssa. Väenpaljoudesta huolimatta ilta oli kaunis.

Valle De Luna, Kuulaakso.

Retken päättymisen jälkeen meillä oli puolen tunnin hengähdystauko ennen kuin seuraavan retken opas tuli noutamaan meidät hotelliltamme. Tästä retkestä löytyy nyt vastaus siihen, miksi tänne kannattaa tulla. Vastaus on lyhyt ja ytimekäs: tähtitaivas. San Pedro De Atacaman aavikko on yksi maailman parhaista paikoista tutkailla tähtiä. Täällä ilma on kuivaa, taivaalla on harvoin häiritseviä pilviä ja täällä ei myöskään ole valosaastetta. Lähes jokaisesta turistikojusta, joita täällä on paljon, löytyi tähtienkatseluretkiä. Valitsimme kuitenkin parhaan: Atacama Desert Stargazing. Yrittäjä Jorge Corante oli erittäin lämminhenkinen, ystävällinen ja ennen kaikkea ammattilainen siinä, mitä teki! Kaikki pienet yksityiskohdat oli mietitty ja suunniteltu viimeisen päälle.

Auringonlaskun jälkeen Jorge kävi hakemassa meidät valkoisella maasturillaan ja ajoi meidät pois kaupungista, keskelle pimeyttä. Kävelimme autolta muutaman minuutin hiljaisuudessa kohti tähtienkatselupaikkaa ja siellä meitä odotti kymmenen erilaista kaukoputkea valmiina toimintaan. Emme kuitenkaan päässeet itse asiaan heti. Kaukoputkien eteen oli laitettu neljä mukavaa retkituolia riviin ja jokainen oli varustettu muhkealla viltillä. Istuimme mukavasti tuoleihin ja sen jälkeen Jorge kertoi perusteet tähtikartoista, niiden luojista, kirkkaimmista tähdistä ja vähän historiastakin. Jorgen innostus aiheeseen oli valtaisa ja tietämys ihailtavaa. Samalla, kun kuuntelimme hänen mielenkiintoista selostustaan, näimme taivaalla loistavat kirkkaat tähdet ja lukuisia tähdenlentoja. Lämpötila aavikolla laski pikkuhiljaa ja viltti todella tuli illan aikana tarpeeseen, vaikka olinkin pukeutunut lämpimästi.

Emme päässeet kaukoputkille vielä luennon jälkeenkään, vaan seuraavaksi vuorossa oli iltapala. Jorgen vaimo oli loihtinut meille oppituntimme aikana sen kymmenen sortin eväät. Oli teetä, kahvia, kaakaota, tuoretta sämpylää, keksiä, karkkia. Saatuamme lämmikettä, oli vihdoin aika suunnata katseet taivaalle oikeasti. Jorge näytti meille taivaan kirkkaimmat tähdet, Siriuksen ja Canopuksen. Näimme myös eri värisinä loistavia tähtiä kirkkaan keltaisesta aina kirkkaan siniseen. Tähtien lisäksi katselimme eri etäisyyksien päässä olevia galakseja, tähtirykelmiä sekä planeetta Uranusta. En ollut koskaan ennen katsellut kaukoputkella mitään, joten kokemus oli minulle ainutlaatuinen. Ehkä joku muukin saattoi aavistella minun olleen ensikertalainen, sillä kun Jorge pyysi minut katsomaan tähteä, kurkistin aivan väärästä päästä putkea sisälle. Hieman nolona astelin putken toiseen päähän ja katsoin kiikarista sisään.

Aika lensi kuin siivillä ja neljän tunnin mittainen tähtiretki oli liian pian ohi. Viilenevässä yössä minulle oli ehtinyt tulla aikamoinen vilu, mutta onneksi tulikuuma suihku sulatti mukavasti varpaat ennen nukkumaanmenoa.

Erilaisia retkiä olisi ollut vaikka millä mitalla tarjolla läheisiin nähtävyyksiin. Olisi ollut geysirejä, flamingoja, hiekkalautailua ja vaikka mitä muuta. Ensimmäistä kertaa koko reissun meidän oli kuitenkin mietittävä budjettia ja koska tähtituuri oli sen verran kallis, ajattelimme säästää rahoja vähän tulevaa Costa Ricaakin varten. Niinpä pari seuraavaa päivää otimme rennosti tallaten kylän pölyisiä katuja pitkin. Kylän raitit tulivat nopeasti tutuksi, sillä keskustan koko ei päätä huimannut. Huomasimme aina päätyvämme samaan kulmaan tai kauppaan, missä olimme olleet jo aikaisemminkin. Tässä paikassa ei valitettavasti voi yllättäen eksyä hienoon ja mielenkiintoiseen paikkaan niin kuin useimmissa kaupungeissa tai kylissä voi. Hiekkateitä ja katuja on tietty määrä ja tullessasi kylän laidalle, alkoi armoton aavikko. Eipä siitä matkaa enää kannattanut eteenpäin jatkaa. Oli käännyttävä takaisin ja eksyttävä taas samoille tutuille kaduille.

San Pedro De Atacaman keskustaa.

Lounaalla.

Koiria oli kaikenkokoisia ja -näköisiä joka puolella.

Auringonlaskun aikaan.

Chile alkaa olla pikkuhiljaa paketissa. Chile oli mielenkiintoinen tuttavuus ystävällisine ihmisineen ja ainutlaatuisine luontokohteineen. Matkakohde, jonne todennäköisesti emme olisi eksyneet ilman maailmanympärimatkaa. Nyt meillä on edessämme ehkä pisin matkustusputki, jonka ajatteleminenkin aiheuttaa jo uupumusta. Bussilla San Pedro De Atacamasta Calamaan: tunti. Lento Calamasta Santiagoon: kaksi tuntia. Kentällä odottelua: yhdeksän tuntia. Lento Santiagosta Miamiin: kahdeksan ja puoli tuntia. Kentällä odottelua: kuusi tuntia. Lento Miamista San Joseen (Costa Rica): kolme tuntia. Vuokra-auto alle ja muutama tunti seuraavaan kohteeseen. Huh.

Siispä terveisiä lähetellään ensi kerran Costa Ricasta!

Tätä luvassa huomenna enemmän kuin tarpeeksi, odottamista.