Florida: Fort Lauderdale

Fort Lauderdale.

131 matkapäivää takana ja nyt on menossa viimeisen kokonaisen matkapäivän ilta. Matkalaukkuja ei ole vielä pakattu, vaan kaikki tavarat, vaatteet ja uudet ostokset odottavat hujan hajan pitkin hotellihuoneemme lattioita ja tasoja, että joku pistäisi ne järjestykseen. Kohta on pakkaamisen aika, ei ihan vielä.

Kirjoittelen tällä hetkellä siis Fort Lauderdalesta, Floridan rannikolta. Starttailtiin meidän viimeiset kolme päivää tyylikkäästi ajellen lentokentältä rantahietikoille uudenkarhealla Chevrolet Camarolla ja Mikko oli yhtä hymyä auton ratissa. Vähän tyylikkäämpi pirssi kuin Costa Ricassa. Urheiluauton sijasta olisi kelien puolesta voinut harkita myös avoautoa, sillä auringonpaiste on hellinyt meitä lämmöllään kolme päivää, eikä vettä ole satanut pisaraakaan. Kaupan kassatäti sanoi meidän olevan onnekkaita, sillä koko viime viikko oli ollut pelkkää sadetta ja myrskyä.

Sen lisäksi, että olemme taas shoppailleet tuntikausia valtavan kokoisissa ostoskeskuksissa ja kävelleet Fort Lauderdalen rantakatuja pitkin, Mikon haave oli vierailla Nasan avaruuskeskuksessa. Kennedyn avaruuskeskus sijaitsi Orlandossa ja sinne oli viivasuoraa moottoritietä pitkin reilun kolmen tunnin ajomatka. Niinpä pistimme kellot soimaan torstaiaamuna kuudeksi ja ajelimme raketteja kohti. Päivän aikana pääsimme näkemään Apollo – ohjelman avaruusraketteja, sukkuloita, avaruuspukuja ja kivinäytteitä kuusta. Keskuksessa sijaitsi myös simulaattori, jossa pääsi kokeilemaan, miltä avaruuslennolle lähtö tuntuu. Päivän aikana oppi paljon uutta niin Nasan menneisyydestä kuin tulevaisuudestakin. Nyt tiedän, mitä eroa on avaruusraketilla ja sukkulalla. Tiedän myös, että tällä hetkellä rakenteilla olevan SLS – raketin tarkoitus on tutkia syvää avaruutta.

Rakettien rakennuskeskus.

Ohjauskeskus Apollo 8 laukaisusta täsmälleen sellaisena kuin se oli 1960-luvulla.

Saturn V - kantoraketti. 

Kuunäyte.

Atlantis - sukkula. 33 lentoa avaruuteen. 

Mikä teki vierailusta avaruuskeskukseen hienoa ja ainutlaatuista oli, että kaikki esillä olevat sukkulat ja raketit olivat aitoja. Esimerkiksi Atlantis- niminen sukkula on oikeasti lähtenyt avaruuteen ja palannut sieltä 33 kertaa! Tai että pystyin tutkimaan Apollo 14  laskeutumismoduulin palovaurioita metrin etäisyydeltä. Vaikka en mikään varsinainen avaruusfani tunnustakaan olevani, täytyy sanoa, että raketit ja sukkulat tekivät minuun vaikutuksen ja tulevaisuudessa seuraan varmasti SLS- raketin kehittymistä. Ja kaikki kunnioitus astronauteille! Heidän työnsä vaatii todella tietoa, älykkyyttä, paineen sietokykyä ja kylmiä hermoja. Aikamoisia tyyppejä ovat, kun uskaltavat kömpiä rakettiin ja laukaisuttaa itsensä kohti tuntematonta.

Avaruuspuku.

Kypärä.

Kehittyneempi avaruuspuku.

               

Apollo 14 laskeutumismoduuli.

Olisiko minusta astronautiksi? Ei taitaisi olla.

Avaruuskeskuksen nukkumapaikka.

Viimeinen päivä on sujunut vähän haikeissa tunnelmissa. Niin kun on aina etukäteen vaikeaa tajuta, että on lähdössä reissuun, on ollut vaikeaa tajuta, että huomenna palaamme oikeasti kotiin. Tuntuu siltä, että jotain ainutlaatuista ja hienoa on nyt päättymässä. Vielä ei oikein myöskään ymmärrä, mitä kaikkea on nähnyt ja kokenut tämän neljän kuukauden aikana ja missä kaikissa paikoissa on käynyt. Se jäsentyy vasta kotiinpaluun jälkeen ajan kuluessa.

Viimeinen biitsipäivä.

Kotona ollessa on helppo kuvitella, että elämä ulkomailla muuttaisi tai ratkaisisi jonkun ongelman. Jos olisin siellä, tai jos asuisin täällä, niin asiat olisivat paremmin.  Siellä olisin onnellinen. Tai jos aina olisi loma, elämä olisi yhtä juhlaa. Tällä reissulla on kuitenkin entistä vahvemmin tajunnut sen, että onpa missä tahansa, asiat seuraavat sinua mukana ja arki tulee vastaan matkustaessakin. Arjen haasteet ovat täällä vain vähän erilaisia. Täällä arkeen on esimerkiksi kuulunut ikuinen repun pakkaus ja purkaminen, seuraavan päivän tai viikon suunnittelu ja jatkuva paikan vaihtaminen. Samalla lailla asioihin ja toimintoihin rutinoituu täälläkin ja ne rupeavat välillä uuvuttamaan. Ei matkallakaan olo ole koko ajan upeaa, mahtavaa ja hauskaa.

Mitä yritän sanoa on, että minä olen minä, olinpa missä maailman kolkassa tahansa. Sitä ei muuta olinpaikka, lämpötila, tai ikuinen lomakaan. Onnellisuus ei synny ”sitten kun” tai ”jos olisin” – ajattelulla. Onnelliseksi ihmisen tekee aivan jotkin muut asiat. Se on löydettävissä tästä hetkestä juuri siellä, missä olet. Onnellisuus on kiinni omasta itsestään ja omista ajatuksista, ei siitä missä pitäisi olla tai mitä sinulla pitäisi olla, jotta olisit onnellinen.

”Kaikki järjestyy.” on lause, johon minun on ollut välillä vaikea heittäytyä. Tällä matkalla ei kuitenkaan ole välillä ollut vaihtoehtoja. Ja miten on käynyt? Kaikki on järjestynyt. Tavalla tai toisella. Aina asiat eivät ole menneet niin kuin niiden olisi halunnut menevän, mutta kaikesta on selvitty. Toivottavasti myös tulevaisuudessa uskallan luottaa siihen, että kaikki järjestyy.

Huomenna on siis kotiinpaluun aika. Pitkä matka edessä. Onneksi tällä kertaa on suora lento Helsinkiin, eikä pitäisi olla ylimääräisiä odotuksia ja pitkiä tunteja lentokentillä. Vaikka varsinainen reissumme päättyykin tähän, en aio vielä tässä vaiheessa lopettaa kirjoittamista. Tulen palaamaan vielä reissun tunnelmiin ja matkan jälkeiseen elämään lähipäivien aikana. Tällä erää toivottelen kuitenkin oikein mukavaa viikonloppua jokaiselle! J

Joulutunnelmaa?