Hoi An

Voi hirviä, minkä flunssan olen onnistunut nappaamaan jostakin. Vaikka olen lätrännyt käsidesipullon kanssa aina ennen ruokailua (ja muutenkin), ei se näköjään ole estänyt sairastumasta. Ehkä olisi pitänyt pitää junassa suojamaskia, niin kuin useimmat paikalliset näyttävät tekevän. Nuhaa tai ei, oli aika hypätä taas junaan ja suunnata Hoi Aniin, kolmesataa kilometriä itärannikkoa alaspäin. Matka kesti viitisen tuntia ja tällä kertaa maisemat junan ikkunasta olivat mukavaa katseltavaa.

Vihdoin aurinko paistaa ihan kunnolla! Junamatkalta.

Meille sattui ehkä maailman ihanin homestay Hoi Anin vierailun ajaksi (Flame Flowers). Ensinnäkin huone oli supersiisti, tilava ja moderni, mutta ennen kaikkea perhe, jonka luona majoituimme, oli vieraanvarainen ja ystävällinen. He pitivät meistä todella hyvää huolta. Kun minä sairastin, he toivat minulle inkivääriteetä, jotta paranisin nopeammin ja yhtenä iltana he yllättivät meidät paikalliseen tapaan tehdyllä nuudeliaterialla. Heiltä sai myös hyviä vinkkejä, missä kannatti vierailla ja mitä tehdä.

Hoi Anissa otimme rennosti muutaman päivän ajan. Tämän takia kuviakaan ei tullut juuri otettua. Vaeltelimme vanhan kaupungin kapeita kujia ristiin rastiin, pysähdyimme iltapäivän kuumimpana hetkenä ottamaan kylmää juotavaa johonkin ihanaan kahvilaan ja paistattelimme päivää valkohiekkaisella rannalla välillä meren aaltoihin sukeltaen.

Hoi Anin vanhassa kaupungissa, joka on myös Unescon maailmanperintökohde, on ihan omanlaisensa tunnelma auringon laskiessa; tuhannet pienet ja värikkäät paperilamput syttyvät ja kaupunkia halkovassa joessa on satoja kynttilöitä ja lamppuja. Kadunvarret ovat täynnä toinen toistaan viehättävämpiä kahviloita ja pikkumyymälöitä. Iltaisin löytyy myös markkinat, joista saa ostettu roinaa ja rompetta mukaansa vaikkapa tuliaisiksi. Kaupungin tunnelmaa latistaa massiivinen turistijoukko, joka on pakkautunut yhtä aikaa muutamalle kadunvarrelle viettämään aikaansa. Sesonkiajan ulkopuolella tämä paikka on varmasti mukavampi vierailla.

Hoi Anin vanhan kaupungin kadut olivat täynnä toinen toistaan värikkäämpiä lamppuja

Hoi Anin kadut pursuilevat erilaisia puku- ja nahkaräätäliliikkeitä ja vaatteiden ja kenkien teettäminen on melko suosittua sekä edullista. Minäkin hairahduin shoppailemaan: tilasin pari mittoihin tehtyä mekkoa. Yhden vähän juhlavamman mekon ja yhden arkikäyttöön soveltuvan mekon. Mekot maksoivat yhteensä noin sata euroa.

 Kuvassa Claypot -ravintolan huolella haudutetusta kana-annoksesta. Ehkä Vietnamin paras ruoka.

Koska alkulomamme oli aikamoista haipakkaa ja matkustustunteja kertyi varmasti lähemmäs sata, on tämä muutaman päivän pysähtyminen yhteen paikkaan tehnyt hyvää ja saanut mielen ja ruumiin rennoksi. Alkuperäinen ajatuksemme oli jatkaa tästä kohti eteläistä Vietnamia junalla, mutta minun flunssan (ja myös ajan loppumisen) takia päätimme nopeuttaa matkantekoa ja lentää Hoi Anista Bangkokiin. Bangkokissa onkin jäljellä enää pari päivää ennen kuin paluulentomme nousee Suvarnabhumin lentokentältä kotia kohti.